Jyväskylän kokoomusopiskelijat pitivät vuoden ensimmäisen hallituksen kokouksensa 10.1.2013, jossa hallitus järjestäytyi ja suunnitteli tulevan vuoden toimintaa. Saimme organisoitua tehtävänjaon juuri tämän vuoden tarpeisiin sopivaksi; onhan kyseessä JYYn ja JAMKOn edustajistovaalivuosi. Kaikki energia voidaan käyttää näihin vaaleihin ja järjestölliseen kehittämiseen, sillä vuodelle 2013 ei satu yksiäkään valtakunnallisia vaaleja.

Jori Hurula toimii tämän vuoden yhdistyksen varapuheenjohtajana ja vaalipäällikkönä. Lähdemme koko porukalla tekemään hyvää listaa ja sitä kautta hakemaan menestystä molemmissa vaaleissa sekä yliopiston, että ammattikorkeakoulun puolella. Yhtenä merkittävänä uudistuksena lanseerasimme uuden vastuualueen hallitukseemme: Karoliina Niinistö huolehtii AMK-vastaavana Jykon toiminnasta JAMKOn puolella. Karoliina opiskelee itse sosiaalialaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Tarkoituksena on herättää opiskelijat päätöksenteon poliittisuuteen myös opiskelijakuntatasolla. Keväällä nähdään varmasti Jykon vierailuja myös ammattikorkeakoulun kampuksilla.

Järjestöllisen toiminnan kehittämiseen saimme upeita ihmisiä hoitamaan tätä erittäin tärkeää asiaa. Joonas Rantala huolehtii Jykon ulkosuhde- ja pr-puolesta, Niina Kallio

vastaa jäsenistöstä ja ympäristöasioista yhdistyksessämme ja Nina Koskinen ja Roosa Lehtonen ovat Jykon tapahtumatiimi tälle vuodelle. Edellisen vuoden hallituksesta jatkava Konsta Kalenius pitää huolta taloudestamme ja JYYn edustajistossa istuva Sini Laine pitää meidät ajan tasalla siellä tapahtuvista asioista.

Jyväskylän kokoomusopiskelijoiden jäsenten kunnallisvaalit sujuivat todella hienosti. Ehdokkaana olleet Antti Saleva ja Caius Forsberg pääsivät läpi kaupunginvaltuustoon. Maanantaina 7.1. pidettiin valtuuston ensimmäinen kokous, jossa päätettiin kaupungin luottamuspaikoista. Kokoomuksen Pauli Partanen valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Myös jykolaisille ehdokkaille jaettiin luottamuspaikkoja. Antti Saleva on tulevat neljä vuotta Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja ja Caius Forsberg lautakunnan varajäsen. Caius sai myös varsinaisen jäsenen paikan tarkastuslautakunnasta. Hallituksen jäsen Karoliina Niinistö sai paikan sivistyslautakunnan varajäsenenä ja minä pääsin kaupunkirakennelautakunnan varajäseneksi. Nämä luottamustehtävät ovat todella tärkeitä paikkoja vaikuttaa myös opiskelijapolitiikkaan Jyväskylässä. Jykon suhteet kaupungin päättäjiin paranevat edelleen. Poliittisena ryhmänä edustajistoissa voimme luvata äänestäjillemme todellisia vaikutusmahdollisuuksia kaupungin tilanteeseen. Onnea vielä kaikille valituille lautakuntapaikoista!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja tavataan kampuksilla!

Veera Ylimaunu,

puheenjohtaja

Jyväskylän kokoomusopiskelijat