Yliopiston aloittaessaan monilla on varmasti vaikea tajuta se vapaus, mikä työntyy esiin peiton alta fuksiaisten jälkeisenä aamuna. Minulla ainakin kesti monia viikkoja huomata, että toden totta, itsellenihän minä tässä opiskelen ja omia resurssejani kehitän. Tietysti täytyy ottaa huomioon opinnot monilta osin mahdollistava opintotuki, mutta puhdas opiskelun vapaus oli ihmeellinen asia. Ei ollut pakko sortua siihen yleisimpään (tylsimpään) oppiaineyhdistelmään. Jos aine, jota haluat opiskella tutkintoosi, ei ole vapaa sivuaine, on mahdollisuus hakea siihen opiskeluoikeutta.

 

Kaikissa oppiaineissa on tiettyjä kriteerejä, joiden pitää täyttyä ennen kuin ylioppilaasta tulee kandidaatti tai maisteri. Tämä on luonnollista ja erittäin tärkeää, koska ilman kriteereitä ei valmistuneiden tasoa ja taitoa voisi mitata millään asteikolla. Peruskursseilla on kaikkien käytävä. Opiskelijoilla on siis velvollisuus olla luennoilla, ja oppiaineella on velvollisuus järjestää opetusta. Aluksihan se kuulostaa hyvältä: velvollisuus pakottaa pitämään ne kemian peruskurssit ja historian ensimmäiset luennot. Kun alkaa miettiä tarkemmin, se ei kuulosta enää niin hyvältä. Veikkaisin, että parasta tulosta ei ole koskaan saatu aikaan pakolla. Pidemmälle päästessä opiskelijat huomaavat, kuinka opetus ja aihealueet muuttuvat ja laajentuvat. Fukseille sanotaan, että kyllä se niiden ensimmäisten kurssien jälkeen iloksi muuttuu. Eikö tässä nyt ole jonkin vialla? Eikö opetuksen kuuluisi olla hyvää jo alkumetreistä lähtien?

 

Monissa oppiaineissa peruskurssien sisältö tai taso ei valmista riitävästi aine- ja syventäviin opintoihin tai niiden opetus on heikkolaatuista opettajien motivaation puutteen vuoksi. Ennen kuin alussa kuvailemaani akateemiseen vapauteen pääsee käsiksi, täytyy rämpiä läpi monesti turhauttaviakin kursseja, joiden hyöty on lähellä nollaa. Kuinka sitten saataisiin opetuksen taso ja aihealueiden vastaavuus riittäväksi, jotta eteenpäin opiskeleminen olisi helpompaa?’

 

Opiskelijoiden tulee vaatia peruskurssien opettajien kierrättämistä, jos saman ihmisen puheet eivät vuosien saatossa ole muuttuneet. Vuoron olisi muutenkin hyvä olla kiertävä, jotta opettajat eivät pääsisi ”leipiintymään”. Pitää kuitenkin varmistaa, että perusopintojen pitämisestä ei tule pakollista vuotuista kuumaa perunaa, jota heitellään toiselta toiselle. Perusopinnot ovat ne ratkaisevat opintojen jatkamisen kannalta opiskelijoiden näkökulmasta. Jos ne eivät vastaa odotuksia (tietenkään kaikkien odotuksia ei voida täyttää), on helppo tehdä päätös alan vaihdosta. Ei pelkästään opiskelijoiden pois tippuminen vaan myös heidän huono tasonsa pitemmällä opinnoissa on haitaksi koko yhteiskunnalle. Kandien ja gradujen vääntäminen on yhä tuskaisempaa ja jopa pidempiä projekteja. Ylimääräiset välivuodet odottavat monia.

 

Kun opettaja saa vastaansa kandiseminaarissa hyvillä perustaidoilla varustetun opiskelijan, on varmasti ohjaustyö paljon mukavampaa. Näin opettajat pääsevät itse kokemaan, kuinka heidän työnsä on tuottanut tulosta. Vaikka opetushenkilökunta keräisi palautetta itse, on opiskelijoiden silti aktivoiduttava kertomaan omista kokemuksistaan. Ilman jatkuvaa parantamisen halua ei voi syntyä mitään tuottavaa tai hienoa.

 

Veera Ylimaunu

puheenjohtaja

Jyväskylän Kokoomusopiskelijat ry