Uutiset

On väitetty, että kokoomukselta on aate ja ideologia hukassa ja ettei se noudata tarpeeksi oikeistolaista linjaa. Kokoomusvetoista nyky-Suomea johtaa Kataisen sosialistihallitus, jonka hallitusohjelma muistuttaa Kommunistista manifestia. Ennen oli kaikki paremmin, kun kaulassa roikkui liperit ja päässä peltipotta ja vasemmistoa vastustettiin vastustamisen
vuoksi.

On totta, että hallitusneuvotteluissa kokoomus joutui tekemään kompromisseja. On kuitenkin vaikea ymmärtää ihmistä, joka kuvittelee etteikö tämä olisi ollut väistämätöntä. Suurimman puolueen tittelistä huolimatta kokoomus sai vain noin viidesosan äänistä ja edustajapaikoista.

Kummallista olisi ajatella, että kompromisseja olisi joutunut tekemään vähemmän perussuomalaisten ja keskustan kanssa. Ensimmäiseltä ei löydy ymmärrystä ja toista ei kiinnosta kuin kotiinpäinveto ja kuppauspolitikointi.

Paljon on tullut huutia myös puolustusvoimauudistuksesta. Suomen puolustuskyky rapautuu  ja Itä-Suomi on nyt jatkuvan sotilaallisen uhan alla, ja mitä näitä nyt on. Höpö höpö, ei rapaudu ja tohdin epäillä, että Itä-Suomen ihmiset uskaltavat vastaisuudessakin liikkua  ulkona vailla pelkoa ryöstävistä venäläispartioista.

Aivan sattumalta jokaisen valittajan oman maakunnan varuskunta on juuri se, jota ilman Suomen puolustuskyky on mennyttä. Pekkarointi sikseen, vastuullisuus ei toteudu keskustan oppeja seuraamalla. Kokoomuksella ei ole mitään velvoitetta vastustaa kaikkea, mikä on puolustusvoimien budjetista pois.

Tiukasta aatteellisuudesta luopuminen ei tarkoita brändihössötystä. Ei ideologisuuden lieventäminen tarkoita periaatteista luopumista, vaan ainoastaan niiden muuttumista ja mukauttamista. Ei kokoomuksella ole mitään kategorista velvoitetta olla konservatiivinen ja itseisarvollisesti mahdollisimman oikealla. Hyvä niin.

Vähintään yhtä naurettavaa on implikointi kokoomuksen vihertymisestä pelkästään gallupien toivossa. Huoli ympäristöstä ja sen kantokyvystä on todellista vastuunkantoa. Vihreys käy kenties kukkarollesi, mutta välttämätöntä siitä huolehtiminen silti on. Se on todellista vastuunkantoa. Jos jostain sietäisi ottaa niskalenkki, niin pölhöpopulismista.

Maailma muuttuu, niin on tehtävä kokoomuksenkin. Kokoomus on onnistunut nuorennusleikkauksessaan ja uudistumisessaan kolmesta suuresta ehdottomasti parhaiten. Ei ole olemassa mitään vanhaa hyvää kokoomusta tai paluuta kuviteltuun sellaiseen.

Kategorinen taistelu vasemmistoa vastaan kynsin ja hampain on mennyttä aikaa. Tämän päivän kokoomuksella on malttia ja uskallusta yhteistyöhön ja välttämättömiin kompromisseihin. Kuten historioitsija Frank Ankersmit on todennut, vain kompromissi edustaa politiikassa todellista luovuutta.

Tämä kokoomus on juuri se, josta minä olen ylpeä ja jota tahdon olla rakentamassa.

- Zachris Haaparinne
Historioitsija, Jykon varapuheenjohtaja, Tuhatkunnan liittohallituksen jäsen

Alkuperäinen nettikolumni

Kyösti Hagert oli tehnyt ansiokkaan koonnin tulevaisuuden kokoomuslaisista vaikuttajista ja puolueen toiminnasta, mutta kirjoitukseen oli päätynyt pari asiavirhettä, jotka haluamme oikaista.

Kirjoituksessa pohdittiin, että oliko nuorten kampanjoinnin näkymättömyys oire puolueen ja nuorisojärjestöjen rakoilevista väleistä. Tähän voimme todeta, että niin kokoomusopiskelijoiden kuin kokoomusnuortenkin tekemä kampanjointi oli erittäin aktiivista turuilla ja toreilla.

Päivittäiset kohtaamiset ihmisten keskuudessa niin Cafe Niinistöissä, Pop up-kahviloissa kuin eri tapahtumissa, olivat hyvinkin merkittäviä tekijöitä sille, että Niinistö lopulta valittiin Tasavallan presidentiksi. Onkin siis varsin valitettavaa, jos ahkera toimimisemme on jäänyt toimittajalta huomaamatta.

On totta, että kokoomuksen sisällä on käyty keskustelua erilaisista arvoista ja niiden ajamisesta. Esimerkkinä todettakoon, että Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta on monen muun poliittisen opiskelija- ja nuorisojärjestön tavoin ollut tukemassa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Haluamme muistuttaa, että kärjistys siitä, että nuoret olisivat puoluetta arvokonservatiivisempia ei pidä paikkansa.

“Kummeksumme yksittäisten mielipiteiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä nuorisojärjestöjen linjoista. Tässä mielessä professori Ojakankaan olisikin syytä päivittää tietämystään sekä kokoomusnuorten että kokoomusopiskelijoiden osalta ja tutustua näiden poliittisiin tavoitteisiin”, Jere Lehtinen ihmettelee.

Puolueen jäsenistöön mahtuu monenlaisia mielipiteitä, kuten mm. Kimmo Sasin sitaatista voimme todeta. Me nuoremman polven kokoomuslaiset haluamme muistuttaa kansanedustaja Sasia siitä, että meidän nuorten rooli puolueen tulevaisuuden rakentamisessa on aivan yhtä merkittävä, kuin se on historian saatossa ollutkin. “Me siis rakennamme ja kehitämme tulevaisuuden kokoomusta. On huomautettava, että puolueemme nykyiset liberaalit arvot, ovat aikanaan nuorten tulevaisuuden vaikuttajien yhdessä tekemiä ja läpi ajamia”, jatkaa Aku Aarva.

Haluamme ehdottomasti kutsua kaikki jyväskyläläiset nuoret ja opiskelijat tekemään keski-suomalaista tulevaisuutta kanssamme. Näytetään yhdessä sekä kirjoittajalle, että koko seutukunnalle, että menestyjiä löytyy myös täältä.

Kokoomuksen merkittävin vahvuus on se, että kokoomukseen mahtuu erilaisia perusteltuja näkemyksiä, eikä tarkoitus olekaan ajaa sokeasti yhdellä kaistalla. Jokaisella kokoomuslaisella on aito mahdollisuus vaikuttaa puolueen linjaan.

Jere Lehtinen, puheenjohtaja
Jyväskylän Kokoomusopiskelijat

Aku Aarva, puheenjohtaja
Jyväskylän Kokoomuksen Nuoret

Presidentinvaalit jatkuvat  Niinistön ja Haaviston siirtyessä toiselle kierrokselle. Avoimuus, kehitysmyönteisyys, sovittelevuus  ja realismi jyräsivät sulkeutuvan Suomen retoriikan.  Asetelma toiselle kierrokselle olisi melko erilainen, jos Väyrynen tai jopa Soini olisi kiilannut Haaviston eteen.  Eurokriittisyyden ja taaksepäin pakittamisen sijaan saimme uudet lähtökohdat keskustelulle. Äänestäjät osoittivat, että  Suomi haluaa identifioitua avoimena, edistyksellisenä ja Euroopan kehitystä kannattavana valtiona. Niinistön ja Haaviston ollessa edellä mainituista teemoista melko samoilla linjoilla, ovat monet tulleet kysymään miksi Niinistö?

Niinistön jo kuuden vuoden ajan jatkunut huima kannatus on merkki laaja-alaisesta arvostuksesta, ja arvostusta presidentin täytyykin omata valtion arvojohtajana. Oikeudenmukaisuus ja eteenpäin menemisen into ovat arvoja, joiden päälle seuraavia vuosia on hyvä rakentaa. Arvojen lisäksi on kuitenkin muistettava myös realismi, ja etenkin talousrealismi. On ymmärrettävä, että kaikki on saatava mukaan yhteisiin talkoisiin huoltosuhteen kiristyessä ja talouden epävarmuuden tilan jatkuessa. Niinistö onkin vaalikampanjassaan painottanut kuinka ”Suomi elää suomalaisten teoista.”  Niinistön vankka kokemus talouden alueelta antaa uskottavuutta presidentin töiden onnistuneeseen hoitamiseen etenkin taloudellisen epävarmuuden aikana.  Arvojohtajuuden lisäksi presidentin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu ulkopolitiikan suhteiden hoitaminen, eikä Niinistön ylivoimaista kokemusta kansainvälisellä kentällä voi kiistää.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mistä suurimmat vastakkainasettelut Niinistön ja Haaviston välillä tullaan tulevissa vaalitenteissä löytämään.  Jako arvokonservatiiveihin ja arvoliberaaleihin tuntuu vanhanaikaiselta ja eikä tuskin saa aikaan suurta debattia. Kansainvälisyys, kokemus ja talousosaaminen  toimivat vankkana kolmijalkana tulevalla kuudelle vuodelle. Siksi äänestän Niinistöä.

Jere Lehtinen
Puheenjohtaja

Jyväskylän kokoomusopiskelijat, kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta ja Sauli Niinistö painottavat, että kampanjoidessa on keskityttävä oman ehdokkaan hyviin puoliin. Loanheitto, antikampanjointi ja väkivalta eivät kuulu suomalaiseen politiikkaan!

Edustajisto kokoontui torstaina 10.11. viimeistä kertaa vanhalla kokoonpanolla. Kokouksessa päätettiin muun muassa tulevan vuoden budjetista, toimintasuunnitelmasta ja JYYn opiskelijaedustajasta yliopiston hallitukseen. Yliopiston hallituksen opiskelijaedustajaksi valittiin nykyinen hallituksen puheenjohtaja, Joonatan Virtanen.

Esitimme noin viiden tunnin maratonkokouksessa toimintasuunnitelmaan viisi muutosehdotusta, jotka hyväksyttiin ensimmäistä lukuunottamatta.

1) Poistetaan rivien 30-31 “Kannustetaan uusia edustajiston jäseniä ja varajäseniä 2011 osallistumaan valiokuntien toimintaan.” Tilalle: “Pyritään löytämään rakenteellisia tapoja integroida edustajiston jäseniä valiokuntayöskentelyyn.

Perustelut: Edustajiston jäsenten ja varajäsenten integrointi osaksi valiokuntatyöskentelyä on osoittautunut haasteelliseksi pelkästään kannustamisen kautta. Edustajiston on syytä pohtia rakenteellisia keinoja asian korjaamiseksi. Tämän ei missään nimessä tarkoita valiokuntien autonomian lakkauttamista tai supistamista.

2) Lisäys kohtaan Eettisen toiminta- ja hankintaohjeistuksen täydentäminen. “Talousvastaava selvittää mahdollisuudet ylioppilaskunnan omistajaohjauksen selkeyttämiseksi ja yhdessä edustajiston kanssa täydentää selvityksen pohjalta JYYn eettistä toiminta- ja hankintaohjeistusta lisäten siihen osion ylioppilaskunnan omistajaohjauksesta.”

Perustelut: Eettiset ohjeistukset on syytä hyväksyttää edustajistolla.

3) Lisäys kohtaan JYYn omistajaohjauksen vahvistaminen. “Selvitystyön perusteella talousvastaava täydentää yhdessä edustajiston kanssa JYYn eettistä toiminta- ja hankintaohjeistusta lisäten siihen osuuden omistajaohjauksesta.”

Perustelut: Eettiset ohjeistukset on syytä hyväksyttää edustajistolla.

4) Lisäys kohtaan Yritysyhteistyön johtaminen. Loppuun: “Yritysyhteistyövastaava pyrkii edistämään yritysyhteistyötietoutta ainejärjestöissä.

Perustelut: Monessa ainejärjestössä yritysyhteistyö on lapsen kengissä ja kynnys sen aloittamiseen ja kehittämiseen korkea. Yritysyhteistyövastaavan tulee kannustaa ainejärjestöjen vastaavia vastaavia tiiviimpään yritysyhteistyöhön ja sitä kautta jäsenistönsä edun ajamiseen.

5) Lisäys kohtaan Verenluovutus. Lisätään loppuun “Haastetaan ainejärjestöt mukaan verenluovutuskampanjaan.

Perustelut: Esimerkiksi kilpailun järjestäminen aktivoi ainejärjestöjen kautta JYYn jäsenistöä luovuttamaan verta. Tällaista on harjoitettu jo aiemmin ja se on syytä myös mainita toimintasuunnitelmassa.

Seuraavan kerran edustajisto kokoontuu 1.12. uudella kokoonpanolla valitsemaan JYYlle uutta hallitusta! Mikäli edustajisto kunnioittaa hallitusneuvotteluissa (28.11.) sovittua kokoonpanoa on vuoden 2012 hallituksessa kokoomusopiskelijoiden Tuomo Siivinen, vastuualueinaan kuntasektori ja sosiaalipolitiikka. Edustajiston puheenjohtajaksi on nousemassa kokoomusopiskelijoiden Eetu Heiska.

290 kertaa kiitos

Me kokoomusopiskelijat tahdomme kiittää kaikkia 290 äänestäjää, jotka luottamuksensa meille vaaleissa antoivat. Saimme tällä äänimäärällä läpi neljä mahtavaa edaattoria JYYn edustajistoon ja tulemme paiskimaan töitä seuraavat kaksi vuotta lupaamiemme asioiden puolesta.

JYYn edustajistokenttä meni vaaleissa kerralla uusiksi. Poliittiset ryhmät menettivät kosolti paikkoja, kun taas sitoutumattomien osuus kasvoi roimasti. Saatiinpa edustajistoon myös kaksi kokonaan uutta ryhmää, Yhdistyneet kieltenlukijat ja Luonnontieteilijät. Äänestysprosenttikin kasvoi korkeimmaksi 30 vuoteen! Vuoden 2009 äänioikeuttaan käytti vain 21,2 % äänioikeutetuista, kun nyt äänestysprosentti nousi aina 27 prosenttiin!

 

Edustajistopaikat (suluissa muutos):

Demariopiskelijat 2 (-5)

Grönioni 3 (-6)

Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto 7 (+1)

Jyväskylän keskustaopiskelijat 2 (-)

Kokoomusopiskelijat 4 (-1)

Kristilliset opiskelijat 2 (-)

Luonnontieteilijät 6 (UUSI)

Poikkitieteilijät 5 (+4)

PresSure 1 (-1)

Pörssi & Dumppi 6 (-1)

Yhdistyneet kieltenlukijat 3 (UUSI)

Järjestöjen ääni -vaalirenkaaseen kuuluivat Luonnontieteilijät,

Poikkitieteilijät, PresSure, Pörssi&Dumppi ja Yhdistyneet kieltenlukijat

 

Uudet edaattorimme ja varajäsenet äänimäärineen:

Laine, Sini 37

Lehtinen, Jere 35

Haaparinne, Zachris 32

Heiska, Eetu 22

Lehtinen, Nette 21 varalla

Siivinen, Tuomo 15 varalla

Aalto, Johannes 14 varalla

Ylimaunu, Veera 13 varalla

Kalenius, Konsta 12 varalla

Laurila, Otto 12 varalla

Kyslytsyn, Oleksii 10 varalla

Viljanen, Juuli 7 varalla

 

Valtakunnallisesti Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta säilytti suurimman puoluepoliittisen ryhmittymän statuksen. Kiitos kuuluu mahtaville ehdokkaillemme sekä ennen kaikkea fiksuille äänestäjille. Vielä kerran, kiitos!