Uutiset

Presidentinvaalit jatkuvat  Niinistön ja Haaviston siirtyessä toiselle kierrokselle. Avoimuus, kehitysmyönteisyys, sovittelevuus  ja realismi jyräsivät sulkeutuvan Suomen retoriikan.  Asetelma toiselle kierrokselle olisi melko erilainen, jos Väyrynen tai jopa Soini olisi kiilannut Haaviston eteen.  Eurokriittisyyden ja taaksepäin pakittamisen sijaan saimme uudet lähtökohdat keskustelulle. Äänestäjät osoittivat, että  Suomi haluaa identifioitua avoimena, edistyksellisenä ja Euroopan kehitystä kannattavana valtiona. Niinistön ja Haaviston ollessa edellä mainituista teemoista melko samoilla linjoilla, ovat monet tulleet kysymään miksi Niinistö?

Niinistön jo kuuden vuoden ajan jatkunut huima kannatus on merkki laaja-alaisesta arvostuksesta, ja arvostusta presidentin täytyykin omata valtion arvojohtajana. Oikeudenmukaisuus ja eteenpäin menemisen into ovat arvoja, joiden päälle seuraavia vuosia on hyvä rakentaa. Arvojen lisäksi on kuitenkin muistettava myös realismi, ja etenkin talousrealismi. On ymmärrettävä, että kaikki on saatava mukaan yhteisiin talkoisiin huoltosuhteen kiristyessä ja talouden epävarmuuden tilan jatkuessa. Niinistö onkin vaalikampanjassaan painottanut kuinka ”Suomi elää suomalaisten teoista.”  Niinistön vankka kokemus talouden alueelta antaa uskottavuutta presidentin töiden onnistuneeseen hoitamiseen etenkin taloudellisen epävarmuuden aikana.  Arvojohtajuuden lisäksi presidentin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu ulkopolitiikan suhteiden hoitaminen, eikä Niinistön ylivoimaista kokemusta kansainvälisellä kentällä voi kiistää.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mistä suurimmat vastakkainasettelut Niinistön ja Haaviston välillä tullaan tulevissa vaalitenteissä löytämään.  Jako arvokonservatiiveihin ja arvoliberaaleihin tuntuu vanhanaikaiselta ja eikä tuskin saa aikaan suurta debattia. Kansainvälisyys, kokemus ja talousosaaminen  toimivat vankkana kolmijalkana tulevalla kuudelle vuodelle. Siksi äänestän Niinistöä.

Jere Lehtinen
Puheenjohtaja

Jyväskylän kokoomusopiskelijat, kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta ja Sauli Niinistö painottavat, että kampanjoidessa on keskityttävä oman ehdokkaan hyviin puoliin. Loanheitto, antikampanjointi ja väkivalta eivät kuulu suomalaiseen politiikkaan!

Edustajisto kokoontui torstaina 10.11. viimeistä kertaa vanhalla kokoonpanolla. Kokouksessa päätettiin muun muassa tulevan vuoden budjetista, toimintasuunnitelmasta ja JYYn opiskelijaedustajasta yliopiston hallitukseen. Yliopiston hallituksen opiskelijaedustajaksi valittiin nykyinen hallituksen puheenjohtaja, Joonatan Virtanen.

Esitimme noin viiden tunnin maratonkokouksessa toimintasuunnitelmaan viisi muutosehdotusta, jotka hyväksyttiin ensimmäistä lukuunottamatta.

1) Poistetaan rivien 30-31 “Kannustetaan uusia edustajiston jäseniä ja varajäseniä 2011 osallistumaan valiokuntien toimintaan.” Tilalle: “Pyritään löytämään rakenteellisia tapoja integroida edustajiston jäseniä valiokuntayöskentelyyn.

Perustelut: Edustajiston jäsenten ja varajäsenten integrointi osaksi valiokuntatyöskentelyä on osoittautunut haasteelliseksi pelkästään kannustamisen kautta. Edustajiston on syytä pohtia rakenteellisia keinoja asian korjaamiseksi. Tämän ei missään nimessä tarkoita valiokuntien autonomian lakkauttamista tai supistamista.

2) Lisäys kohtaan Eettisen toiminta- ja hankintaohjeistuksen täydentäminen. “Talousvastaava selvittää mahdollisuudet ylioppilaskunnan omistajaohjauksen selkeyttämiseksi ja yhdessä edustajiston kanssa täydentää selvityksen pohjalta JYYn eettistä toiminta- ja hankintaohjeistusta lisäten siihen osion ylioppilaskunnan omistajaohjauksesta.”

Perustelut: Eettiset ohjeistukset on syytä hyväksyttää edustajistolla.

3) Lisäys kohtaan JYYn omistajaohjauksen vahvistaminen. “Selvitystyön perusteella talousvastaava täydentää yhdessä edustajiston kanssa JYYn eettistä toiminta- ja hankintaohjeistusta lisäten siihen osuuden omistajaohjauksesta.”

Perustelut: Eettiset ohjeistukset on syytä hyväksyttää edustajistolla.

4) Lisäys kohtaan Yritysyhteistyön johtaminen. Loppuun: “Yritysyhteistyövastaava pyrkii edistämään yritysyhteistyötietoutta ainejärjestöissä.

Perustelut: Monessa ainejärjestössä yritysyhteistyö on lapsen kengissä ja kynnys sen aloittamiseen ja kehittämiseen korkea. Yritysyhteistyövastaavan tulee kannustaa ainejärjestöjen vastaavia vastaavia tiiviimpään yritysyhteistyöhön ja sitä kautta jäsenistönsä edun ajamiseen.

5) Lisäys kohtaan Verenluovutus. Lisätään loppuun “Haastetaan ainejärjestöt mukaan verenluovutuskampanjaan.

Perustelut: Esimerkiksi kilpailun järjestäminen aktivoi ainejärjestöjen kautta JYYn jäsenistöä luovuttamaan verta. Tällaista on harjoitettu jo aiemmin ja se on syytä myös mainita toimintasuunnitelmassa.

Seuraavan kerran edustajisto kokoontuu 1.12. uudella kokoonpanolla valitsemaan JYYlle uutta hallitusta! Mikäli edustajisto kunnioittaa hallitusneuvotteluissa (28.11.) sovittua kokoonpanoa on vuoden 2012 hallituksessa kokoomusopiskelijoiden Tuomo Siivinen, vastuualueinaan kuntasektori ja sosiaalipolitiikka. Edustajiston puheenjohtajaksi on nousemassa kokoomusopiskelijoiden Eetu Heiska.

290 kertaa kiitos

Me kokoomusopiskelijat tahdomme kiittää kaikkia 290 äänestäjää, jotka luottamuksensa meille vaaleissa antoivat. Saimme tällä äänimäärällä läpi neljä mahtavaa edaattoria JYYn edustajistoon ja tulemme paiskimaan töitä seuraavat kaksi vuotta lupaamiemme asioiden puolesta.

JYYn edustajistokenttä meni vaaleissa kerralla uusiksi. Poliittiset ryhmät menettivät kosolti paikkoja, kun taas sitoutumattomien osuus kasvoi roimasti. Saatiinpa edustajistoon myös kaksi kokonaan uutta ryhmää, Yhdistyneet kieltenlukijat ja Luonnontieteilijät. Äänestysprosenttikin kasvoi korkeimmaksi 30 vuoteen! Vuoden 2009 äänioikeuttaan käytti vain 21,2 % äänioikeutetuista, kun nyt äänestysprosentti nousi aina 27 prosenttiin!

 

Edustajistopaikat (suluissa muutos):

Demariopiskelijat 2 (-5)

Grönioni 3 (-6)

Jyväskylän yliopiston vihreä vasemmisto 7 (+1)

Jyväskylän keskustaopiskelijat 2 (-)

Kokoomusopiskelijat 4 (-1)

Kristilliset opiskelijat 2 (-)

Luonnontieteilijät 6 (UUSI)

Poikkitieteilijät 5 (+4)

PresSure 1 (-1)

Pörssi & Dumppi 6 (-1)

Yhdistyneet kieltenlukijat 3 (UUSI)

Järjestöjen ääni -vaalirenkaaseen kuuluivat Luonnontieteilijät,

Poikkitieteilijät, PresSure, Pörssi&Dumppi ja Yhdistyneet kieltenlukijat

 

Uudet edaattorimme ja varajäsenet äänimäärineen:

Laine, Sini 37

Lehtinen, Jere 35

Haaparinne, Zachris 32

Heiska, Eetu 22

Lehtinen, Nette 21 varalla

Siivinen, Tuomo 15 varalla

Aalto, Johannes 14 varalla

Ylimaunu, Veera 13 varalla

Kalenius, Konsta 12 varalla

Laurila, Otto 12 varalla

Kyslytsyn, Oleksii 10 varalla

Viljanen, Juuli 7 varalla

 

Valtakunnallisesti Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta säilytti suurimman puoluepoliittisen ryhmittymän statuksen. Kiitos kuuluu mahtaville ehdokkaillemme sekä ennen kaikkea fiksuille äänestäjille. Vielä kerran, kiitos!

Edustajistovaalit

Jyväskylän kokoomusopiskelijoiden sivut on nyt päivitetty edustajistovaaliaikaan! Ehdokkaat löydät sivupalkista numeroineen, vaaliteemat yläpalkin kohdasta Edustajistovaalit ja kuluvalla edustajistokaudella tekemämme aloitteet kohdasta Aloitteet. Päivitämme piakoin sivustolle myös ehdokkaiden kuvat sloganien kera ja informoimme täällä linjauksistamme. Viikottaisista kampustapahtumistamme (kahvia, makkaraa ja tietoa) tiedotamme ensisijaisesti Facebook-ryhmässämme, joten tykkääthän meistä naamakirjankin puolella.

Edustajistovaalien ennakkoäänestyspäivät ovat keskiviikko 26.10.2011 ja torstai 27.10.2011. Varsinaiset vaalipäivät ovat tiistai 1.11.2011 ja keskiviikko 2.11.2011. Äänioikeutettuja ovat kaikki yliopistossa kirjoilla olevat JYYn jäsenet!