Tervehdys!

 

Vuoden vaihtumisen myötä JyKo:n uusi hallitus on järjestäytynyt ja pyöräyttänyt toimikautensa mukavasti käyntiin tammikuun aikana. Uusi hallitus kokousti ensimmäistä kertaa 18.1, jota ennen on jo alettu suunnitella tulevan vuoden tapahtumia ja määritelty JyKo:n tavoitteita vuodelle 2018. Tammikuussa pääsimme tapahtumien makuun presidentinvaalien alla Café Niinistössä järjestetyssä Sale-bingossa. Tapahtuma kirvoitti osallistujien kesken paljon naurua ja rentoa meininkiä. Saman tunnelman aiomme säilyttää myös tulevissa tapahtumissa, joita jo täydellä tohinalla suunnitellaan. Uuden hallituksen esittelyn löydät kokonaisuudessaan nettisivuiltamme, jotka kevään myötä tulevat kokemaan  pienen kasvojenkohotuksen. Toivotamme kaikille jäsenille mukavaa helmikuun jatkoa aurinkoisia kevätpäiviä odotellessa!

 

Törmäillään tapahtumissa. ;)

 

Terkuin,

Uudistunut ja entistä ehompi JyKo:n hallitus