Vuosi vuoden jälkeen Suomi loistaa PISA tutkimuksissa, mutta korkeakoulutuksen tasossa emme pysty kilpailemaan kansainvälisellä tasolla. Varsinkin suomalainen insinöörikoulutus on jopa pienen kriisin kourissa. Tällä hetkellä ongelmaksi muodostuu kaksi asiaa. Ensinnäkin aloituspaikkoja on elinkeinoelämän tarpeisiin nähden aivan liikaa. Vaikka ministeriö leikkasi vajaa tuhat aloituspaikkaa viime vuonna, niin tarvittaisiin toinen samanmoinen kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi kohtuulliselle tasolle. Toiseksi jo pitkään Suomessa on päässyt ammattikorkeakouluun tekniikan alalle valehtelematta yläastetasoisella pääsykokeella. Insinööriopiskelijaliitto IOL ry onkin viime aikoina ottanut kantaa ammattikorkeakoulujen tekniikan alojen pääsykokeen uudistamisen puolesta.

Nykyisessä ammattikorkeakoulujen tekniikan alojen pääsykokeessa ei mitata englanninkielen taitoa. Otetaan kuitenkin huomioon, että jo lähes jokainen insinööri käyttää jossain määrin työssään englantia ja erittäin monella se on ensisijainen työkieli. Kokeessa ei myöskään mitata motivaatiota edes ennakkotehtävän muodossa. Onkin käsittämätöntä, että korkeakoulun pääsykokeeseen voi mennä hyvillä mielin, vaikka ei olisi valmistautunut kokeeseen mitenkään. Lähes kaikilla muilla aloilla onkin käytössä pääsykoekirjat, jotka rajaavat turhien hakijoiden määrää. Kokeessa voi myös saada helposti 5 pistettä, maksimin ollessa 35 pistettä, arvaamalla. Kyllä, luitte oikein, ARVAAMALLA. Luetun ymmärtämisen osiossa oikeasta vastauksesta saa pisteen ja väärästä ei sakoteta ollenkaan. Tässäkin kysymysten taso ei juuri lattianrajaa korkeammalla heilu. Ja vielä viimeisenä mainintana matemaattis-luonnontieteellisten laskennallisten tehtävien taso on kuin suoraan yhdeksännen luokan matematiikan välikokeesta. Jos ette usko, niin kokeilkaa.

Viime marraskuussa lähdin kokeilumielessä tekemään koetta syksyn yhteishaussa. Kokeeseen en valmistautunut millään tavalla ja edellisen matematiikan kurssin olin käynyt vuoden 2011 puolella. Laskimenkin kävin lainaamassa kaverilta edellisenä iltana kymmenen aikoihin. Kokeesta poistuin välittömästi kun se vain oli mahdollista. Lopputuloksena oli, että tulin valituksi 11 varasijalta, mutta yhtä kaikki, pääsin sisään suomalaiseen korkeakouluun. Kaiken järjen mukaan tästä pitäisi olla ylpeä, en sitä kuitenkaan ole.

Voin puhua ainoastaan insinöörikoulutuksen puolesta, mutta yhteenvetona voidaan todeta, että suomalaiseen korkeakoulutukseen pääsee täysin valmistautumatta ja motivaatiotta. Sitten ihmetellään miksi maksuttomuus on ainoa keinomme houkutella ulkomaalaisia opiskelijoita suomalaisiin korkeakouluihin. Mielestäni nyt on peiliin katsomisen aika. On ryhdyttävä toden teolla pelastamaan suomalaisen insinöörikoulutuksen mainetta. Meillä on yllin kyllin osaamista tuottaa maailman parhaita insinöörejä, mutta halu tähän näyttää olevan kadoksissa.

Vuodesta 2013 lähtien ammattikorkeakouluissa aloittaa tekniikan alalla reilut 6 600 opiskelijaa vuosittain. Näistä vajaa puolet keskeyttää opintonsa ensimmäisen kahden vuoden aikana. Yhden insinööriopiskelijan kouluttaminen maksaa keskimäärin 7 500€ lukuvuodessa. Jokainen voi tehdä päässään laskutoimituksen ja miettiä voisiko nämäkin rahat suunnata tehokkaammin?

Mika-Matti Ojala
Kirjoittaja on Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n puheenjohtaja