On taas se aika vuodesta, kun monen opiskelijan postiluukusta kolahtaa ikävä kirje. Kela aikoo periä opintotukia takaisin kaikkiaan 33 900 opiskelijalta, jotka ovat tehneet liikaa töitä opintojensa ohessa. Opintotukien takaisinperintä on jokakeväinen ruljanssi, josta olisi pitänyt päästä eroon ajat sitten.

Jostakin syystä tulorajoja ei kuitenkaan koroteta, vaikka se olisi yksinkertainen ratkaisu opiskelijoiden ahdistavaan tilanteeseen. Viime vuonna perustettiin jopa työryhmä pohtimaan opintotukijärjestelmän uudistamista, mutta se kiinnitti huomiota lähinnä lainapainotteisuuden lisäämiseen.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki kiitti asettamaansa työryhmää kauniisti, mutta totesi samalla, että hänen mielestään lainapainotteisuuden lisääminen kasvattaisi eriarvoisuutta. ”Asiasta vastuussa olevana ministerinä en voisi olla mukana tällaista kehitystä tukemassa”, Arhinmäki totesi.

Opiskelijoiden oletetaan kuitenkin jo nyt nostavan lainaa pelkkää elämistä varten. Opintorahan verotus huomioiden me korkeakouluopiskelijat saamme opintotukea enintään 469,80 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi voimme nostaa opintolainaa 300 euroa jokaista yhdeksää tukikuukautta kohden.

Miten opintotukijärjestelmää tulisi muuttaa?

Arhinmäen mielestä opintotukijärjestelmää tulisi kehittää esimerkiksi siten, että vanhempien tulot eivät vaikuttaisi alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen. Kyseinen ehdotus on hyvä, mutta samaan aihepiiriin liittyy eräs toinenkin epäkohta: opiskelijoiden omat tulorajat.

Tällä hetkellä korkeakouluopiskelija, joka nostaa opintotukea yhdeksänä kuukautena vuodessa, saa tienata vuoden aikana enintään 11 850 euroa. Jos kyseinen raja ylittyy vähintään 220 eurolla, opintotukia aletaan periä takaisin – viidentoista prosentin koron kera.

Nurinkurista tilanteessa on se, että monet opiskelijat joutuvat korjaamaan liiallisesta työnteosta aiheutuneet vahingot tekemällä lisää töitä. Opintotukien takaisinperintä ajaa opiskelijan helposti kierteeseen, josta on opintojen viivästyessä haittaa sekä opiskelijalle että yhteiskunnalle.

On täysin käsittämätöntä, että työssäkäyvää opiskelijaa rangaistaan ahkeruudesta. Erityisen tuskallinen tilanne on perheellisille opiskelijoille, sillä opintotukeen ei sisälly minkäänlaista huoltajakorotusta.

Liian matalat tulorajat tekevät työnteosta opiskelun ohessa usein taloudellisesti kannattamatonta. Moni tulorajansa ylittänyt opiskelija on joutunut pettyneenä toteamaan, että kotiin jääminen olisi ollut yhtä kannattavaa tai jopa kannattavampaa kuin töihin meneminen. Onko siinä mitään järkeä?

Minusta ei, ja siksi olen sitä mieltä, että korkeakouluopiskelijoiden tulorajoja pitäisi korottaa tuntuvasti.

Tulorajojen korottamiselle on monia perusteita

Varsinkaan vasemmiston edustajat eivät kuitenkaan ole lämmenneet ajatukselle työnteon kannattavuuden lisäämisestä. Arhinmäki on sanonut, että esimerkiksi Siwan kassalla istumisesta ei ole mitään hyötyä humanistisen tiedekunnan opiskelijalle. Opetusministeri Jukka Gustafsson on puolestaan todennut, että työssäkäyvien opiskelijoiden pitäisi luovuttaa työpaikkansa työttömille.

Työssäkäyvänä opiskelijana näen tällaisissa ajatuksissa useita ongelmia.

Ensinnäkin maassamme on jo nyt lukuisia työpaikkoja, joita työttömät eivät suostu ottamaan vastaan. Osittain siksi, että se ei ole heillekään taloudellisesti järkevää. Opiskelijat eivät siis vie keidenkään töitä – he vain tekevät työt, jotka muuten todennäköisesti jäisivät tekemättä.

Toiseksi on huomautettava, että monen opiskelijan on yksinkertaisesti pakko käydä töissä. Harva tulee toimeen pelkällä opintotuella. Helsingissä opintotuki riittää hädin tuskin asumiseen. Jos opiskelijat joutuisivat luopumaan työpaikoistaan, niin opintotukea pitäisi korottaa reilusti. Se ei kuitenkaan taida olla realistinen vaihtoehto, kun valtio joutuu pikemminkin karsimaan menojaan.

En voi myöskään olla ihmettelemättä Arhinmäen ylimielistä suhtautumista kaupan kassalla istumiseen.

Työskentelen itse opintojeni ohessa myyjänä R-kioskilla, vaikka tulen aikanaan valmistumaan aineenopettajaksi. Väitän silti, että kaikenlaiset työkokemukset ovat hyödyllisiä. Opiskelijalle ei missään nimessä tee pahaa tutustua muihinkin kuin oman alansa töihin.

Hyötyjinä sekä yksilö että yhteiskunta

Myös se kannattaa huomioida, että valtiokin hyötyy veroa maksavista opiskelijoista. Siitäkään syystä en voi ymmärtää, miksi Suomen opintotukijärjestelmästä on tehty niin kannustamaton.

Gustafssonin ja Arhinmäen kannanottojen taustalla lienee sinänsä ymmärrettävä huoli opintoaikojen venymisestä. On totta, että opintoaikoja täytyy lyhentää, mutta opiskelijoiden työssäkäynnin hankaloittaminen olisi hyvin lyhytnäköinen ratkaisu siihen.

Opiskelijat nimittäin tarvitsevat kirjaviisauden lisäksi myös aitoa työkokemusta. Työnantajat arvostavat sellaisia työnhakijoita, joilla on edes vähän kokemusta työelämästä. Niinpä opiskelijoiden työnteon rajoittaminen saattaisi itse asiassa hankaloittaa heidän lopullista siirtymistään työelämään.

Valtiovallan pitäisi viestiä opiskelijoille, että ylimääräinen ahkeruus ei ole pahe. Jos joku kykenee yhdistämään opiskelun ja työnteon, hänelle pitäisi suoda se mahdollisuus. Moni opiskelija tarvitsee työtä, ja moni työ tarvitsee opiskelijaa.

Lauri Skön
Kirjoittaja on Kansallisten Ylioppilaiden hallituksen jäsen