Keskustelu lasten ja nuorten syrjäytymisestä käy kovaa vauhtia. Tätä keskustelua vauhditti erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistön asettaman työryhmän tulos – Ihan tavallisia asioita, jota jotkut pitivät keskiluokan puuhakirjana. Herätys, se on kaikkea muuta kuin puuhakirja.

Työryhmän viesti siitä, että syrjäytymisen ehkäiseminen on kaikkien vastuulla, tuli selkeästi tarpeeseen. Nyt toiset rimpuilevat irti omasta vastuusta. Vastuun välttäminen tuntuu leviävän yhteiskunnassamme toisinaan kuin rutto. Keskustelua leimaa vastuun sysääminen yhteiskunnalle ja sen aktiivisille toimijoille. Tämä on kestämätön tie, sillä yksilön on aina tunnettava oma vastuunsa osana yhteiskuntaa.

On selvää, että yhteiskunnalla on oltava tukiverkot kunnossa, jotta tarpeen tullen tukea on saatavilla. Ymmärrettävä on kuitenkin se, että yhteiskunnan tukiverkot ovat aina viimeinen ja väliaikainen keino. Siksi on vastuutonta sysätä ratkaisijan roolia pelkästään yhteiskunnalle. Siten ei ratkaista ongelmia, vaan hoidetaan oiretta. Ongelmat ovat syvemmällä kuin pelkissä rakenteissa.

Monissa tutkimuksissa perhe-elämän ongelmat ja lähiyhteisöltä saatavan tuen puute ovat nousseet yhdeksi lasten ja nuorten syrjäytymisen riskien keskeiseksi tekijäksi. Kasvava lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen hoivaa ja huolenpitoa. On huolestuttavaa todeta, että aikuisuuden ja lapsuuden välisen rajan hämärtyminen on todellisuutta.

Lapset, vanhemmat, perhe ja suku muodostavat yhä enemmän tai vähemmän tiiviin verkoston, jolta saatavan tuen mahdollisuudet vaikuttavat oleellisesti yksilön selviytymiseen eri elämäntilanteissa. Tosiasia, jota ei ole kieltäminen on se, että perhe on paradoksaalisesti sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ongelmien syy tai vähintäänkin niiden osatekijä, että näiden ongelmien ensisijainen ratkaisu.

Perheen yhteenkuuluvuuden puute ja aikuisen huolenpidosta riippuvaisen lapsen ja nuoren erillisyys vaarantavat aikuisuuteen kuuluvan itsehallinnan saavuttamisen. Tämä tekijä on tullut esiin monesti työskennellessäni koulumaailmassa nuorten parissa. Päivittäisessä työssäni olen kohdannut nuoria, joilta puuttuu arjen sääntöjä ja turvallisuuden tunteita luovia asioita. Valitettavaa on, että koulussa asioiden korjaaminen on hyvin työlästä ja joskus jopa liian myöhäistä.

Toimiva perhe tarjoaa lapsille ja nuorille yhteistyössä lähiverkostojensa kanssa turvaverkon, jossa kasvava sukupolvi saa osakseen osallisuutta, turvallisuutta ja sosiaalista tukea sekä niiden kautta karttuvaa sosiokulttuurista pääomaa. Älä jätä nuorta yksin.

Jarkko Tuunainen
Kirjoittaja on kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen