Viime aikoina keskustelussa on toistunut, että väestön ikärakenteen muuttuessa on suomalaisten tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaamiseksi työuria saatava pidennettyä. Yhtenä ongelmana on, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat valmistuvat verrattain vanhoina. Usein pidentyneiden opiskeluaikojen taustalla nähdään opiskelijoiden niukka toimeentulo ja tästä johtuva työskentely päätoimisen opiskelun kustannuksella.

Opiskelun ohella tehtävää työtä ei kuitenkaan pidä nähdä negatiivisena asiana. Ahkera opiskelija pystyy kyllä yhdistämään opiskelun ja kohtuumäärän työtä, ja ennen valmistumista hankittu mikä tahansa työkokemus on arvokasta. Ja vaikka opintotukea korotettaisiin, ei niin tuntuva korotus ole realistinen eikä varmasti tarkoituksenmukainenkaan, etteivät useat opiskelijat näkisi työntekoa yhä hyödyllisenä. Sitä vastoin esimerkiksi opintotukijärjestelmän kannustavuuden, korkeakouluyhteisöön kiinnittymisen ja kunnollisen opinto-ohjauksen merkitys on olennaisempi.

Korkeaan valmistumisikään on tietenkin monia syitä, eivätkä opiskelijat muodosta enää samassa elämäntilanteessa olevien selkeää ryhmää. Mielestäni kuitenkin enemmän huomiota pitäisi kiinnittää siihen, että valitessaan tulevaa urapolkuaan nuoria ajautuu jatkuvasti väärälle alalle. Hyvin yleistä on, että korkeakouluopiskelijat viettävät pari vuotta jonkun oppiaineen parissa ja päättävät sitten vaihtaa ihan eri alalle. Monet hakevat ammattikorkeakouluihin opiskelemaan vain turvatakseen toimeentulon työttömyyden varalta. Näistä pakkohauista pitäisi ehdottomasti luopua. Pari väärällä alalla vietettyä vuotta tulevat nimittäin yhteiskunnalle kalliiksi. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen saatetaan olla niin uuvuksissa tai tietämättömiä omista mahdollisuuksista, että moni siirtää haluamaansa opiskelupaikkaan hakeutumista seuraaviin vuosiin.

Itselleni on käynyt juuri näin. Olen suorittanut opintopisteitä tavoitteen mukaisesti, mutta en tule valmistumaan tavoiteajassa, sillä kaksi ensimmäistä vuotta meni opiskellessa toista ainetta. Mikään opiskelu ei varmasti silti ole mennyt hukkaan – onhan oikeustieteilijällekin hyväksi lukea yhteiskuntatieteitä, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin mieluummin opiskellut vain tiettyjä lopullisessa tutkinnossa hyödynnettäviä kursseja. Opintotukikuukausiakin valui hukkaan. Lukion jälkeen minulla ei kuitenkaan ollut valmiuksia valita juuri sitä oikeaa alaa, eivätkä rahkeet olisikaan riittäneet valtavaan pääsykoelukurumbaan heti kirjoitusten jälkeen.

Yliopistojen pääsykoejärjestelmää ollaan uudistamassa, jotta opiskelujen aloittamisikä laskisi. Nykyinen pääsykoejärjestelmä koetaan tasapuoliseksi, ja vastustusta herättää se, että pelkästään ylioppilastodistuksen arvosanat avaisivat yliopistojen ovet. Tiedekunnat haluavat soveltuvimmat opiskelijat sisään, ja varmasti kirjojen pänttääminen kertoo ainakin motivaatiosta päästä opiskelemaan. Haastattelut olisivat tietysti tervetulleita, mutta suurten hakijamäärien takia niitä ei ole useimmilla aloilla mahdollista järjestää. Mielestäni aloilla, joilla löytyy vastaava aine ylioppilaskirjoituksista, olisi järkevää huomioida opiskelijavalinnassa tämä tietty arvosana nykyistä enemmän. Tuntuu resurssien tuhlaukselta ja mahdollisien opiskeluvuosien hukkaanheittämiseltä, kun ylioppilastodistuksella ei ole suurtakaan merkitystä, vaikka tietyssä oppiaineessa olisikin menestynyt jo lukiossa.

Esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisiä oppiaineita on mahdollista päästä lukemaan suoraan ylioppilastodistuksen perusteella, joten miksei myös esimerkiksi humanistisia tai yhteiskuntatieteellisiä aineita. Totta kai väylä täytyy säilyttää myös ylioppilaskokeessa alempia arvosanoja saaneille, mutta tämä kiintiö voisi olla nykyistä pienempi. Lääketieteellisen pääsykokeen uudistus tuntuu järkevältä: koe perustuu nyt lukion kemian, fysiikan ja matematiikan opintosisältöihin. Kokeessa jaetaan myös lisäaineisto, joka testaa erilaisia kykyjä omaksua asioita. Kuitenkaan kaikissa yliopiston oppiaineissa ei löydy vastaavaa ainetta lukiosta, eikä parempaa väylää perinteisen pääsykokeen sijaan ole toistaiseksi löydetty.

Lukion opinto-ohjauksen merkitystä opiskeluaikojen nopeuttajana ei voi liiaksi korostaa; nuoret tarvitsevat laajalti tietoa ja kannustusta sopivan opiskelupaikan valitsemiseen. Henkilökohtainen jatko-opintojen suunnittelu on ensiarvoisen tärkeää. Lukio-opetuksen tulee tukea opiskelijan vahvuuksia ja sitä kautta kurssivalintoja mahdollisimman tehokkaasti. Omakin valmistumisikäni voisi olla alhaisempi, jos olisin harkinnut tarkemmin eri vaihtoehtoja. Toisaalta, oma valintani oli pitää lisäksi ylimääräinen välivuosi ulkomailla töitä tehden, mitä en ole katunut.

 

Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen.