Suomella ei ole varaa menettää työkykyisiä nuoria liukuhihnavauhtia; jokin aika sitten uutisoitiin, että neljä nuorta aikuista jää joka päivä mielenterveyshäiriöistä johtuen ennenaikaiselle eläkkeelle. Suomen huoltosuhde on jo muutenkin kovaa vauhtia heikkenemässä, koska väestö ikääntyy ja elää yhä vanhemmaksi samaan aikaan kuin meitä syntyy yhä vähemmän.

Viime vuoden loppuun mennessä 6 000 nuorta oli mielenterveyssyistä johtuen ennenaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Kun tähän lisätään muutkin syyt päästään vielä suurempiin lukuihin. Tällä hetkellä eri syistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia alle 35-vuotiaita on yli 20 000! Tämä on huima luku. Kaiken lisäksi tulevaisuus ei näytä yhtään kirkkaammalta, mikäli vielä parin vuoden takaista selvitystä on uskominen. Sen mukaan noin kahdeksan prosenttia nuorista ei usko olevansa työkykyisiä kahden vuoden päästä.

Ennenaikaisen eläköitymisen kustannukset per henkilö nousevat noin 1,2 miljoonaan euroon, kun huomioidaan menetetyt verotulot, kasvaneet sosiaalimenot ja menetetyt työpanokset. Vuosikustannukset näistä voivat siten liikkua jopa 24 miljardissa eurossa. Lisäksi sairauspoissaoloista tulee noin 5 miljardin euron lisämaksut.

Jo nämä 6000 mielenterveydellisistä ongelmista ennenaikaisella eläkkeellä olevaa nuorta tekevät 7,2 miljardia euroa. Samaan aikaan ensi vuonna valtionvelka kasvaa 7,1 miljardia euroa.

Ongelmin on tartuttava ennaltaehkäisevästi jo ennen niiden syntyä. Opiskelijaterveydenhuolto sekä opintopsykologit ovat vahvoja tekijöitä tässä yhtälössä. Näiden lisäksi kuitenkin myös liikunnallinen aktiivisuus on yksi merkittävä osatekijä nuoren aikuisen fyysisessä ja psyykkisessä hyvinvoinnissa.

Tämä liikunnan ja fyysisen sekä psyykkisen hyvinvoinnin yhteys on ilmeinen. Tuore ruotsalainen tutkimus esittää lisäksi, että liikunta muun muassa parantaa oppimiskykyä ja vähentää riskiä sairastua masennukseen. Toki liikunnallisuudesta on lukuisia muitakin positiivisia seurauksia. Pelkästään näiden faktojen luulisi kuitenkin jo kiinnostavan, jos Suomi haluaa älykkäämpiä ja työkykyisempiä nuoria ulos yliopistoista ja ammattikorkeakouluista, koska paljon parannettavaa löytyy esimerkiksi korkeakoululiikunnasta.

Nykyisellään korkeakoululiikunta on monilla paikkakunnilla hoidettu vähän sinne päin ja kannustimet petraamiseen puuttuvat. Pelkkä panostaminen korkeakoulutukseen ei riitä, jos opiskelijan hyvinvointi on retuperällä. Hutilointi tässä saattaa kostautua moninkertaisina kustannuksina tulevaisuudessa. Liikunnallisen elämäntavan mahdollistaminen, ja siihen kannustaminen opiskeluaikana olisi yksi askel oikeaan suuntaan. Ja ihan varmasti työuratkin pitenisivät siinä samalla.

Sofi Weckman
Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen