TervoMediaa seuratessani ovat viime vuosina entistä useammin silmiini ja korviini sattuneet sellaiset sanat kuin huoltosuhde, eläköityminen, ikärakenteen muutos sekä työssä jaksaminen. Kaikki nämä termit liittyvät kiinteästi kenties kaikkein suurimpaan maatamme uhkaavaan ongelmaan: huoltosuhde, eli työvoiman ulkopuolella olevien määrän suhde työllisten määrään, uhkaa heiketä kestämättömälle tasolle nykyisen yhteiskuntamallimme kannalta. Tällöin yhtä työssäkäyvää kohden on laskennallisesti liian monta ’’elätettävää’’ kansantaloudellisessa mielessä. Mahdollisia ratkaisuja korjata yhtälö olisi periaatteessa kaksi. Ensimmäinen ratkaisu olisi luopua nykymallisesta, korkealle verotukselle ja runsaille tulonsiirroille perustuvasta hyvinvointiyhteiskunnasta, joskaan tälle ei ole näköpiirissä juurikaan poliittista kannatusta. Toinen ratkaisu on lisätä työväestön määrää suhteessa työelämän ulkopuolella oleviin; puhutaan työuran pidentämisestä niin sen alusta, keskeltä kuin lopusta. Nämä pyrkimykset näkyvät muun muassa siinä, että opiskelijoita patistetaan nopeammin työelämään, työttömyysjaksoja pyritään vähentämään ja keskimääräistä eläköitymisikää nostamaan.

Jo sukupolvien välisen oikeudenmukaisuudenkin vuoksi olisi tärkeää nostaa yleistä eläkeikää. Kun kansaneläkelaki ja työntekijän eläkelaki astuivat voimaan vuosina 1957 ja 1962, oli miesten eliniänodote Suomessa vain reilut 60 vuotta. Tästä on helppo päätellä, että keskiverto kansalainen vietti tuolloin eläkepäiviään huomattavasti lyhyemmän ajan kuin tänä päivänä, jolloin miesten eliniänodote on yli 76 vuotta. Kun samaan aikaan nk. suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle jopa kymmeniksi vuosiksi herääkin kysymys, mistä näihin aikoihin työelämään siirtyvät nuoret aikuiset saavat motivaatiota osallistua nykyisen eläkejärjestelmän ylläpitoon, jonka pitkän aikavälin kestävyys on vähintäänkin epävarmaa. Mielestäni eläkeikää onkin syytä nostaa ainakin kahdella vuodella siten, että työeläke voi alkaa oman harkinnan mukaan 65–70-vuotiaana. On kuitenkin selvää, että samaa eläkeikää ei voida soveltaa kaikkiin ja alakohtaiset erot on huomioitava. Lähes yhtä selvää on myös se, että maassamme uudistukset eläkejärjestelmään ovat erittäin vaikeita saada läpi, johtuen etupäässä haitallisen vahvasta asemasta nauttivasta ay-liikeestä. Onneksi työuria voidaan jatkaa loppupäästä myös nostamalla keskimääräistä eläköitymisikää sen kautta, että ihmiset jaksavat vapaaehtoisesti nykyistä pidempään työelämässä.

Tämä työssä jaksaminen nouseekin tulevaisuudessa keskeiseen rooliin työuria pidennettäessä. Parhaat lähtökohdat työelämässä jaksamiseen on vastavalmistuneella, joka aloittaa työuransa niin henkisesti kuin fyysisestikin terveenä. Opiskeluaikaisen terveydenhuollon merkitys työurien pidentämiselle siis korostuu. Esimerkiksi Jukka Ahtelan työryhmän loppuraportissa (2010) todetaan, että kattavalla opiskelijahuollolla voidaan pidentää työuria alkupäästä nopeuttamalla opintojen loppuun saattamista ja vähentämällä keskeytyksiä sekä ennaltaehkäisemällä työkyvyttömyyden syntymistä. Erityisesti ripeä puuttuminen opiskelijoiden mielenterveysongelmiin on tärkeää, ja tuoreimman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan peräti 28 prosentilla korkeakouluopiskelijoista on vähintään viikoittain psyykkisiä oireita (Kunttu & Pesonen, 2012). Tätä taustaa vasten pidänkin käsittämättöminä työurien pidentämistä korostavan hallituksemme suunnitelmia leikata ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) vuokratukea 4,1 miljoonalla eurolla. Käytännössä leikkauksen vaikutukset YTHS:n rahoitukseen ovat kuitenkin paljon suuremmat, koska YTHS:ä niin ikään rahoittavan Kelan rahoitusosuus YTHS:n budjetista ei saa lain mukaan ylittää 63 prosenttia. Kun samaan aikaan hallitus kaavailee käyttävänsä 123 miljoonaa korkeakoulujen ’’hakijasuman’’ purkamiseen, ei voi kuin ihmetellä logiikkaa  leikkauspäätöksen taustalla. Vaikka ymmärrän hyvin, että tiukassa taloustilanteessa kaikkien ryhmien on oltava valmiita tinkimään eduistaan, on minun silti vaikea keksiä leikkauskohdetta, jossa näin pienellä säästösummalla voidaan aiheuttaa yhtä paljon haitallisia kerrannaisvaikutuksia, jotka koskettavat koko yhteiskuntaa.

Kelan tutkimuksen mukaan viisi nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle joka päivä, joista suuri osa mielenterveyden häiriöiden vuoksi. Kun opiskelijat saavat tarvitsemansa ennaltaehkäisevät terveyspalvelut ajoissa, he valmistuvat terveempinä työelämään ja heillä on siten paremmat edellytykset jaksaa pidempään, terveempinä ja tuotteliaampina tulevaisuuden työelämässä. Samalla valtio säästää kustannuksia sosiaalimenoista ja kalliista erikoissairaanhoidon palveluista ja myös verotulot kasvavat. Voikin sanoa, että terveet opiskelijat, jotka siirtyvät valmistuttuaan työkykyisinä työelämään, ovat yksi tärkeä osatekijä maamme huoltosuhteen korjaamisessa kestävälle tasolle.

 

Antti Tervo

Kirjoittaja toimii Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksessa