Viime aikoina on puhuttu paljon korkeakoulutuksen maksuttomuudesta suomalaiset vs. EU- ja ETA- alueen ulkopuolelta tulevat, AMK-uudistuksesta ja työurien pidentämisestä ”korkeakouluopintoja aikaistamalla”. Keskusteluissa on unohtunut tärkeä syy siihen, miksi suomalainen korkeakouluopiskelija on ennen maksuttomien opintojensa aloittamista viettänyt keskimäärin 2-3 välivuotta.

Syy ei ole pääsykoejärjestelmän, joka nykyisellään antaa mielestäni varsin tasapuoliset mahdollisuudet sekä ylioppilaskirjoituksissa hyvin kuin heikommin menestyneille (en väitä, etteikö ulkoa opettelemisesta voitaisi siirtyä enemmän soveltuvuutta ja tiedon omaksumista paremmin testaaviin menetelmiin), vaan peruskoulussa ja etenkin lukiossa. Peruskoulu tasapäistää oppilaat samalle tasolle, jossa heikommin menestyneitä tuetaan kuntien resurssien vähetessä yhä enemmän ja paremmin menestyneille ei anneta tasoaan vastaavia haasteita.

Suurin ongelma suomalaisessa koulutuspolussa on toinen aste ja lukio. Opiskelijoiden etenemistä korkeakouluihin ei tueta riittävästi. Nykyinen keskustelu nopeammasta korkeakouluihin siirtymisestä ja nopeammasta valmistumisesta lähtee siitä, että toisella asteella opiskelija tietää mihin edetä. Ainoastaan pääsykoemenetelmien epätasa-arvon ja toimimattomuuden takia nuori joutuu välivuosien putkeen, kunnes viimein saavuttaa sen unelmiensa opiskelupaikan. Tai syrjäytyy.

Entä jos syy löytyisi jo toiselta asteelta? Jos syy onkin siinä, että opiskelija ei tiedä mitä tulevaisuudeltaan haluaa? Entä jos ei vaadittaisi 16-vuotiaalta selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia ja varmaa etenemistä, vaan tuettaisiin ja opastettaisiin nuorta hapuilussa?

Nykyään lukioissa on voi olla jopa 600 opiskelijaa yhtä opintojen ohjaajaa kohden. Suositus on 200/1. Kuka meistä tiesi tarkalleen lukion ensimmäisellä luokalla ”mitä haluaa tehdä isona?”. Tähän omatoimisuuteen tähtää sekä ylioppilaskirjoituksissa tehdyt uudistukset, että yleisesti tunnustettu tavoite saada nuoret nopeammin siirtymään korkeakouluihin. Nuorta tulisi tukea opintopolkunsa valinnassa huomattavasti nykyistä enemmän. Satunnaiset opo-tunnit ja muutama korkeakouluvierailu ilman suurempaa tavoitetta eivät riitä. Koen olleeni lukiossa hyvinkin päämäärätietoinen ja silti omatkin toiveeni vaihtelivat taideteollisen korkeakoulun, kauppakorkeakoulun, oikeustieteellisen ja valtiotieteellisen välillä. Lukion jälkeen hankin oikeustieteellisen pääsykoekirjat, mutten koskaan lukenut niitä tai mennyt kokeeseen. Myöhemmin valitsin valtiotieteellisen, johon sittemmin päädyin, mutta monta vuotta se vei. Edelleenkään kaikki lukioaikaiset ystäväni eivät ole päätyneet jatko-opintoihin, vaikka muuten elämässä hyvin pärjäävätkin. Uskon, että lukioaikaisella kunnollisella opintojen-ohjauksella tämäkin tilanne voisi olla toinen.

Panostetaan toisen asteen opetukseen, kuraattoreihin ja opintojen ohjaukseen, niin nuoretkin löytävät nopeammin oman paikkansa, ovat valmiimpia pääsykokeisiin ja pääsevät nopeammin sisään ja työelämään.

– Nina
Kirjoittaja on kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen