SeppänenSäästöpaineista on tullut pysyvä osa myös korkeakoulukenttää. Viime vuosina yliopistoindeksi on kerran jäädytetty, palautettu ja nyt kahdeksi vuodeksi puolitettu. Arkipäivää onkin miettiä, kuinka operoidaan epävakaassa toimintaympäristössä ja entistä vähemmillä resursseilla. Useat yliopistot ovatkin aloittaneet yt-neuvottelut, joka uhkaa tarkoittaa myös opetuksen ja ohjauksen resurssien heikkenemistä, vaikka opettaja-opiskelija -suhde on jo nyt säälittävällä tasolla.

Vastauksena korkeakoulujen muuttuvaan toimintaympäristöön opetusministeriö valmisteli Henna Virkkusen johdolla vuonna 2008 hallituksen korkeakoulupoliittisten linjausten pohjalta rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008 – 2011. Korkeakoulujen rakenteellisella kehittämisellä tarkoitetaan Suomen varsin sirpaloituneen korkeakouluverkon kehittämistä, jotta voidaan vahvistaa koulutuksen ja tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Tämän seurauksena syntyi mm. Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, uusi Turun yliopisto ja uusi Tampereen ammattikorkeakoulu.

Selvää on, että Suomi ei voi, eikä sen kannata, kilpailla koulutusmäärillä vaan laadulla. Edellisellä hallituskaudella saatiin maaliin kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia yliopistokentällä. Tällä hallituskaudella tavoitteena olleen ammattikorkeakoulu-uudistuksen toimilupakierros jäi kuitenkin pettymykseksi, kun kaikki ammattikorkeakoulut saivat jatkaa, eikä rakenteellisiin uudistuksiin ollut rahkeita.

Kysymys kuuluukin, mitkä ovat rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuodesta 2015 eteenpäin. Näen tässä kaksi merkittävintä keskustelunaihetta: korkeakouluverkon laajuuden ja korkeakoulujärjestelmän muodon. Mielestäni viime hallituskauden rohkeita rakenteellisia toimenpiteitä tulee jatkaa. Näin voimme saada suunnitelmallisesti järkeviä säästöjä, jolloin koulutuksemme laatua voidaan vahvistaa. Ammattikorkeakoulujen toimipisteitä on uudistuksesta huolimatta maassamme hurja määrä. Mahdollisimman kattavan verkoston tekohengittäminen alueellisista syistä ei ole koulutuspoliittisesti katsoen tarkoituksenmukaista. Tämä koskee myös yliopistojen etätoimipisteitä, eli filiaaleja, joiden tutkintoon johtavan koulutuksen roolia on syytä tarkastella kriittisesti.

Keskustelunavauksia on myös tehty yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin perustuvan korkeakoulutuksen duaalimallin purkamisesta. Viimeksi eilen Yle uutisoi, että rahan vuoksi korkeakoulukentällä paineet rakenteelliseen kehittämiseen ovat kovat. Tästä syystä OKM tulee asettamaan selvitysmiehen selvittämään korkeakoulujen yhteenpuristamista. Mielestäni kahdelle tutkintosisällöiltään erilaiselle korkeakoulupolulle on selkeät perusteet niin koulutuksen kuin työmarkkinoiden näkökulmasta. Nykyinen duaalimalli ei kuitenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla ja korkeakoulujärjestelmien yhteistyö sekä päällekkäisyydet ovat luoneet paineita järjestelmän selkiyttämiseen – joko vahvempaan yhdistymiseen tai voimakkaampaan roolien erottautumiseen.

Yksi rakenteellinen kehittämissuunta onkin roolien ja tutkintojen erojen selkiyttämisen entisestään ja näin ollen duaalimallin vahvistuminen. Korkeakoulujärjestelmien lähentyminen on aiheuttanut joidenkin tutkintojen erojen epäselvyyttä. Tutkintojärjestelmä ja tutkintojen tuottamat osaamiset ovat jo nyt epäselviä ja vaikeasti hahmotettavissa työmarkkinoiden kannalta. Riskinä olisi, että mikäli järjestelmät sulautuisivat yhteen, tutkintokenttä näyttäytyisi entistä epäselvempänä. Päällekkäisyyttä on syytä välttää kaikessa. Hyviä tuloksia on saatu tukipalveluiden yhteistyössä, jota on syytä jatkaa ja kehittää useilla paikkakunnilla. Duaalimallin purkamisen suunnitteluun kohdistetut resurssit tulisikin käyttää koulutuksemme sisältöjä koskevaan keskusteluun ja kehittämiseen työmarkkinoita paremmin palveleviksi.

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta lähestyykin puoluekokousta aloitteilla, jotka koskevat duaalimallin vahvistamista sekä korkeakoulujen irrottamista aluepolitiikasta.

 

Kirjoittaja toimii Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan varapuheenjohtajana