Lumihanki, poliisi ja viimeinen virhe. Näin lauletaan Eppu Normaalin tunnetussa kappalleessa. Ja liian monesti tuo on totta. Suomalaisille maistuu viina. Keitto, kuppi, soosi.. Volttihirmulla on monta nimeä, mutta totuus on, että kyllä sitä kuluu.

 

Vaikka en olekaan monestikaan Päivi Räsäsen (kd) kanssa samaa mieltä asioista, niin tällä kertaa kehotan miettimään hänen sanomaansa anniskeluaikojen rajaamisessa. Tai ainakin miettimään asiaa, ennenkuin ihan täysin teilaa.

 

Keskiviikkona MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa asiaa käsiteltiin taas. Oli tehty tutkivaa journalismia muutamalta paikkakunnalta poliisin toimesta ja verrattiin tilastoja Räsäsen ehdottamaan aukioloaikojen lyhennykseen. Piikki häiriköinnissä tuleekin ennen sulkemisaikoja, onko kaikki ehdotettu nyt siis väärää ja virheellistä.

 

Kerron, mitä mieltä asiasta olen ja mitä sille voitaisiin tehdä.

 

Mielestäni tuo empiirinen katututkimus oli virheellinen siinä mielessä, että siinä ei otettu taustatekijöitä eikä tunnettuja faktoja huomioon. Tottakai häiriköintiä tapahtuu pitkin iltaa, koska ihmiset vetävät ns. pohjia kotona ihan koko baari-illan edestä. Jolloin naula kopsahtaa pohjaan aiemmin kuin pilkun aikaan.

 

Faktapuolelta pieleen meni vertailu alkoholin myynnin, tuonnin ja esim. baariannosten hintojen puuttuessa. Tällä hetkellä suomalainen alkoholivero on huomattavan korkea. Tämä näkyy alkoholin tuonnissa ja baariannosten hinnoissa. Eli kotona lisää ennen baariin lähtöä.

 

Ravintoloitsijat ovat nousseet takajaloilleen ja eilen nettiadressissa ministeri Räsäsen eroa vaati jo yli 50 000 henkilöä. On maalailtu konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä taivaalle ja baaritiskeille. Kertokaa joku, millä perusteella tulee konkursseja tällaista kokeiltaessa? Onko jotain tilastotietoa asiasta? En ole löytänyt.

 

Eli paljon savua ilman tulta. Toivon oikeasti, että tämäkin asia voitaisiin käsitellä ihan ajan ja järjen kanssa. En ihan heti uskonut puolustavani ministeri Päivi Räsästä, mutta niinpä taidan tehdä. Kotikaupunkini lehdessä toimittaja haukkui Räsäsen pystyyn ja ilmoitti, että ministeri pitäisi ottaa mukaan baarikierrokselle. Uskon, että vakaumuksensa kautta Räsäsen ei ehkä olisi sitä humalahakuisinta seuraa, mutta olisihan tuosta hyötyä kaikkien kannalta. Näkisi ihan arkea sekä ravintolatyöntekijän, asiakkaan, että esimerkiksi artistien ja poliisin näkökulmasta. Olisi varmasti silmiä avaavaa. Nythän nimenomaan artistit ja ainakin osa viranomaisista ja ravintolatyöntekijöistä kaipaisi järkevöitystä yön pikkutuntien romuralliin.

 

No kun kerta olen puolustanut tätä asiaa, niin pitäähän minun perustella ja tuoda oma vaihtoehtoni esiin. Jos saisin päättää tästä asiasta, niin tekisin seuraavasti:

Ottaisin kokeilualueita Suomen joka kolkasta, jotta saataisiin kattava näkökulma asiaan. Näissä kaupungeissa otettaisiin kokeiluun tämä ehdotettu lyhennetty aukioloaika. Esimerkiksi siten, että normaali sulkemisaika on klo 02.00 ja jatkoajan saa 03.00 asti. Ravintoloiden alkoholiannosten hintaa lasketaan ja anniskelusäännöksien noudattamista seurataan tarkemmin. Kaupungin ja alueen rooli tulee valtion kanssa mukaan tarkastelussa tuloksesta. Eli mikäli näyttää, että ravintolan tulos laskee kokeilun seurauksena tilapäisesti, korvataan todistettava erotus ravintoloitsijalle. Seuranta toteutetaan esim. asiakas-, työntekijä, artisti-, viranomais- ja asukastyytyväisyyskyselyillä. Näin saadaan tilastollista tietoa tunteellisen tiedon ja tunnon rinnalle. Mahdolliset muutokset kokeilujakson johtopäätösten perusteella. Helppoa, eikö.

 

Asiassa saattaa olla myös kansantaloudellisesti muutakin kuin menetettävää. Jos ravintolat sulkisivat ovensa aiemmin, olisi aamulla työkyky monella parempi. Tosin, jos viikolla pitää ottaa keittoa kunnolla, voi olla työterveydelläkin jotain sanottavaa. Viimeistään työuran loppupuolella.

 

Ihmisillä on tapana suhtautua asioihin tunteella ja nykytiedon perusteella. Alivaltiosihteerin Muutosvastarinta -sketsi toimii lukemattomaan määrään uudistuksia ja ehdotuksia, niin tähänkin. Itsekin lukeudun tähän muutosvastarintaväkeen aina aika ajoin. Hauska sivuhuomio asiasta: esimerkiksi omat vanhempani ihmettelivät tätä polemiikkia asiasta, ei heidän nuoruudessaan baarit olleet auki aamuneljään. Eikä kukaan silloin valittanut asiasta.

 

Joten taas, järki kämmenelle ja jätetään tunteet syrjään niin tässä, kuin muissakin uudistuksissa. Mutu-tuntumalla ei yleensä saada faktuaalista pohjaa tarpeeksi. Miettikää edes.

 

-Saku

Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden pääsihteeri, pitää oluesta, käy viihteellä, omistaa kokoomuksen puoluekirjan eikä ole lähellekään aina Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä.