Työurien pidentämisestä on poliittisessa keskustelussa tullut autuaaksi tekevä asia, jolla ratkaistaan valtiontaloudelliset ongelmat. Työmarkkinajärjestöt nousivat barrikadeille heti ensimmäisenä, kun eläkeiän nostamista väläyteltiin osana työuran pidentämistä. Työuransa loppupuolella oleville tuli hätä käteen siitä, siirtyykö heidän eläkkeelle jäämisensä vuodella tai parilla. Kysymys työurista koskettaa kuitenkin ennen kaikkea nykyistä opiskelijasukupolvea ja meidän jälkeemme tulevia sukupolvia.

Kukaan ei varmaan halua kiistää niitä valtiontaloudellisia etuja, joita työurien pidentämisestä syntyy. Harva myöskään tosissaan uskoo, ettei työurien pidentäminen olisi välttämätöntä. Kohtuuden nimessä ei silti voi olettaa, että sen myötä nuoret suhtautuisivat toiveikkaasti omaan tulevaisuuteensa. Meidän työuramme ovat vasta aluillaan, mutta meillä ei ole mitään tietoa, milloin niiden odotetaan päättyvän. Eläkeikää ehditään korottaa meidän työuramme aikana vielä monta kertaa.

Minun sukupolveni on kaaduttava saappaat jalassa työuralta hautaan, jotta seuraavatkin sukupolvet voivat tappaa itsensä työllä. Se hinta meidän on maksettava väestön ikääntymisestä ja valtion velkaantumisesta. Eikä se auta, vaikka meitä kuinka kannustettaisiin lisääntymään ja täyttämään maa, sillä nekin suut on ensin valtion rahoilla päivähoidettava ja koulutettava. Verovarojen tarvitsijoita on tulevaisuudessa yhä enemmän samaan aikaan, kun niiden tuottajia yhä vähemmän. Työurat eivät todennäköisesti vain pitene, myös työn ja työtuntien määrä lisääntyy, jotta valtionkassassa on tarpeeksi jaettavaa jatkossakin.

Osana työurien pidentämistä on puhuttu opiskeluaikojen lyhentämisestä ja nuorten nopeammasta siirtymisestä toiselta asteelta korkea-asteelle. Työuran pituuden kannalta tämä ei kuitenkaan ole olennaisinta, sillä opiskelijan työura ei ala valmistumisesta. Useimmin opiskelijan työura on alkanut jo ennen korkeakouluopintoja ja jatkuu niiden aikana. Valmistuttuaan työllistyminen on paljon todennäköisempää työkokemuksen kanssa kuin ilman sitä.

Elämä ei enää sarja peräkkäisiä tapahtumia opiskelun, työnteon ja perheen perustamisen kesken. Se on limittäistä ja pirstaleista. Yhteen elinikään saattaa mahtua monia eri työpaikkoja ja työttömyyttä, useita eri tutkintoja ja kursseja sekä useampikin perheen perustaminen. Siksi on perusteetonta tarkastella nuorten työuraakaan vanhakantaisesta lähtökohdasta käsin.

Tänään päätetään siitä, miten uudet sukupolvet voivat tehdä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja ja mikä on valtion rooli meidän elämässämme. Tulevien sukupolvien kannalta vastuullisia päätöksiä ei voi tehdä ellei uusia sukupolvia oteta mukaan päättämään omaa elämäänsä koskevista asioista. Nuorilla on ainutlaatuinen näkemys tulevasta ja oikeus esittää toivomuksia oman elämänsä suhteen. Tulevia sukupolvia ei saa uuvuttaa jo etukäteen määräämällä yksipuolisesti heidän kohtalostaan. Eikä tähän oikea vastaus ole, että nuoria pitää kuulla. Siellä missä tehdään tulevaisuutta koskevia päätöksiä, tulee olla myös tulevaisuuden tekijöitä.

Jenny Nyman
Kirjoittaja on Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtaja.