Suomen hallituksen on määrä panna toimeen viimeistään ensi vuonna kielikokeilu, joka poistaisi alueellisesti valtion edellyttämän ruotsin kielen opiskelun ja antaisi täten liikkumavaraa opiskelijoille valita jokin muu kieli ruotsin sijasta. Tämä kokeilu on saanut ainakin entiset ja nykyiset perussuomalaiset pomppimaan riemusta, sillä onhan ruotsista luopuminen ollut heille jo pitkäaikainen toive. Toisen kotimaisen valinnaista opiskelua onkin perusteltu todella pitkään suomalaisnuorten vähentyneellä vieraiden kielten opiskelulla, johon eräät tahot ovat kokeneet ruotsin kielen olevan pääsyyllinen. Toinen klassikkoargumentti luopua maamme skandinaavisen kansalliskielen opiskeluvelvoitteesta peruskoulussa ja toisella asteella on yksinkertaisesti ollut ruotsin kokeminen turhaksi kieleksi Suomessa. Mutta onko asia todella näin?

On totta, että valinnaisten vieraiden kielten opiskelu on ollut Suomessa vahvassa laskussa koko 2000-luvun ajan. Mielestäni ruotsi ei kuitenkaan ole aiheuttanut sellaisten kielten kuten saksan ja ranskan opiskelun suosion vähenemistä, vaan suosion laskuun on vaikuttanut eniten englannin nouseminen suosikkikieleksi ja yksilön kielitaidon laskeminen ainoastaan sen varaan. Esimerkiksi saksan kirjoittajien määrä on ehtinyt laskea sekä pitkässä että lyhyessä oppimäärässä 60-70 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana, minkä selittäminen maamme yleispohjoismaista kieltä syyllistäen on mielestäni melko ongelmallista.

Näin pohjoismaisen filologian ylioppilaana näen, että kansalliskieli ruotsilla on maassamme hyvin vakiintunut ja ainutlaatuinen asema, josta voi olla varsin vaikea päästä eroon. Vahvasti ruotsinkielisvaikutteisella pääkaupunkiseudulla on erittäin vetovoimainen maine suomalaisten korkeakoulupaikkaa etsivien nuorten keskuudessa. Helsingin seudulla hyvin monella palvelualalla lisäksi vaaditaan vankkaa osaamista toisessa kotimaisessa. Asian ollessa edellä mainitulla tavalla voikin monella ruotsin venäjään vaihtaneella itäsuomalaisella ylioppilaalla olla vaikeuksia suorittaa välttämättömät korkea-asteen ruotsin kielen opinnot eteläisimmän Suomen korkeakouluissa. Näin myös tämä kyseinen kielikokeilu toteutuessaan voi pahimmillaan epätasa-arvoistaa opiskelu- ja työmahdollisuuksia toista kotimaista kieltä opiskelleiden ja sitä opiskelemattomien välillä.

Toinen syy ruotsin opiskelun tärkeyteen on tosiasia, että olemme yksi viidestä pohjoismaasta. Skandinaavisen kielen opettamisesta luopuminen aiheuttaisi varmasti erkanemista niin Ruotista kuin muista Pohjolan maista, joiden yhteisöön Suomi on aina henkisesti kuulunut ja haluaa kuulua edelleen tulevaisuudessa. Lisäksi lähivuosina pöydälle on nostettu ajatus pohjoismaisesta liittovaltiosta, jonka alkuaskel on ollut pari vuotta sitten Pohjoismaisessa neuvostossa tehty ehdotus pohjoismaisesta kansalaisuudesta. Tulevan kannalta voi siis olla melko vahingollista olla opiskelematta ruotsia, sillä pohjoismainen yhteistyö tiivistyy tiivistymistään, vaikka liittovaltioratkaisuun ei päädyttäisikään.

Hallituksen ajamassa kielikokeilussa on kuitenkin kunnianhimoisena ideana saada vieraiden kielten opiskelun suosio kasvamaan, mistä kertoo kokeiluun sisällytetty uudistus vieraan kielen opetuksen varhaistamisesta jo ensimmäiselle luokalle. Asia ei kuitenkaan korjaannu ainakaan täysin muuttamalla ruotsin opiskelu vapaaehtoiseksi suomalaisessa koulujärjestelmässä. Oppilaat tulisi saada aidosti kiinnostuneiksi muistakin maailman suurkielistä kuin englannista koulun tuella, mikä on mielestäni paras lääke parantamaan vieraiden kielten suosiota. Opettajien pitäisi pyrkiä aiempaa enemmän kertomaan oppilailleen eri kielten opiskelun tärkeydestä, jota voitaisiin havainnollistaa konkreettisin toimenpitein ja panostamalla kielenoppimismetodeihin. Tällaisia kielenoppimismetodeita voisivat olla esimerkiksi kieliaiheiset eurooppalaiset kansainvälisyysjaksot ja -projektit.

Konsta Nupponen, nordisti, Kokoomusopiskelijoiden hallituksen jäsen