Viktor Norrman

Suomi, tuo tuhansien yhdistysten maa. Pidämme yhdistyksistämme jopa niin paljon, että osa ihmisistä, opiskelijat, oikein lailla pakotetaan osallistumaan yhdistystoimintaan.

 Lain mukaan ylioppilaskunnalla on kovinkin korkealentoinen missio: “edistää heidän[opiskelijoiden] yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.”. Varmasti hieno ja tärkeä tavoite. Onhan toki muillakin yhdistyksillä hienoja tavoitteita, kuten vaikkapa ammattiyhdistyksillä. Ilmeisesti kaikista intressiryhmistä vain yliopisto-opiskelijat ovat sellaisia reppanoita, että oikein lailla pitää määrätä kuulumisesta omaan etujärjestöön. Eikö opiskelijalle voi antaa sellaista pientä valtaa, että voisi itse päättää ylioppilaskuntaan liittymisestä? Tai ehkä ammattiyhdistyksiinkin pitäisi määrätä pakkojäsenyys.

Tilannehan on suorastaan absurdi: opiskelijat kuuluvat yhdistykseen, jonka jäsenyydestä eivät voi erota. Tästä seuraa, että ylioppilaskunnat ovat kuin valtio valtiossa. Veronkanto-oikeuskin käytännössä on. Pakkojäsenyys loukkaa törkeällä tavalla perustuslain turvaamaa negatiivista yhdistymisvapautta, eli oikeutta olla kuulumatta yhdistykseen.

Pakkojäsenyyttä perustellaan usein opiskelijoiden terveydenhuollolla. Ei vakuuta. En ainakaan tiedä yhtään tapausta, jossa opiskelija olisi saanut terveydenhoitoa ylioppilaskunnalta. Opiskelijoiden terveyttä voidaan hoitaa ilman pakkojäsenyyttä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö voi toimia aivan kuten tähänkin asti, vaikka opiskelijat eivät kuuluisikaan ylioppilaskuntaan.

Ylioppilaskunnan tehtävät, kuten opiskelijoiden edustajien valinta erinäisiin toimielimiin, voidaan varsin hyvin hoitaa ilman pakkojäsenyyttä. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnatkin selviävät vastaavista tehtävistä hienosti ilman pakkojäsenyyttä.

Pakkojäsenyyden poisto on parasta, mitä ylioppilasliikkeelle voi tapahtua. Nythän tilanne on se, että riviopiskelija huomaa ylioppilaskunnan olemassaolon lähinnä syksyisin jäsenmaksua maksaessaan. Alhainen äänestysaktiivisuus edustajistovaaleissa on osoitus tästä. Eromahdollisuus pakottaisi ylioppilaskunnat markkinoimaan toimintaansa paremmin sekä tuottamaan juuri sellaista toimintaa, jota opiskelijat haluavat. Oikeanlaisella toiminnalla opiskelijat kyllä liittyisivät ilman pakkoakin.

Jäsenmaksutuloista merkittävä osa annetaan edelleen erilaisille alayhdistyksille jaettavaksi. Yliopistoissa on perinteisesti kirjava joukko opiskelijoita. Miksi sellaisen henkilön, joka ei halua osallistua alayhdistysten toimintaan tulisi maksaa muiden kerhotoiminnasta? Järjestelmä on siis tehotonkin.

En toivo tässä asiassa paljoa: pieni, muutaman sanan muutos yliopistolakiin riittäisi. Olisiko jo tässä hallituksessa pieni ripaus rohkeutta luottaa opiskelijoiden omaan harkintakykyyn?

Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen.