Opetusministeriön arviointineuvosto julkaisi tällä viikolla tutkimuksensa lukio-opintojen antamista valmiuksista korkeakouluopinnoissa. Laajaan tutkimukseen vastasi noin 10 000 entistä lukiolaista ja 122 korkeakoulujen edustajaa. Suurimmaksi lukiokoulutuksen kompastuskiveksi tutkimus maalaa heikon opintojen ohjauksen. Tähän on helppo yhtyä. En usko yhdenkään sellaisen lukiolaisen sanoja, joka väittää tietävänsä riittävästi tulevien korkeakouluopintojen haasteista. Ylivoimainen enemmistö lukiolaisista on hyvin epävarmoja siitä, mihin kouluun heidän tulisi hakea ja kursseja valitaan näppituntumalla vähän siltä pohjalta mikä milloinkin kiinnostaa. Vaikka tavoitteellisuus ja siihen valmentaminen olisi myös valmentautumista korkeakouluopintoja varten, ei lukiokoulutus juurikaan vastaa tähän haasteeseen.

Lukion ensisijainen tehtävä on antaa ylioppilaille hyvät valmiudet jatko-opintoihin. Tutkimuksen johtopäätöksissä voivotellaan tavoitteiden ja oppisisältöjen määrää. Nähdäkseni nämä iskevät kasvoille kuitenkin viimeistään korkeakoulussa. Eikö siis olisi vain hyvä valmentautua asettamaan laajempia tavoitteita jo lukioaikana? Korkeakouluopiskelijat ovat monesti julkisessa keskustelussa laiskoja sompaajia, jotka vaihtavat oppilaitoksia ja linjojaan jatkuvasti. Todellisena syynä ovat korkeakoulukelvottomat ylioppilaat. Opiskelijat eivät ole varmoja siitä ovatko juuri sillä alalla johon haluavat valmistua ja työllistyä. Lääkkeeksi tarjotaan omia kiintiöitä ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Tässä yhtälössä minusta olisi ihan reilua antaa vastineeksi ylioppilaille täydelliset valmiudet opiskelupaikkansa valintaan.

Ne lukiolaiset, jotka ovat varmoja siitä, mitä ammattia tulevaisuudessa tavoittelevat ovat pääosin saaneet eväät innostukseensa vanhemmilta tai vähintään lähisukulaisilta. Mikä siinä korkeakoulutuksessa periytyy? No ainakin se tieto siitä, mitä pitkän matkan päässä seuraa. Mietihän itsesi tilanteeseen jossa maantieteen opettaja on lähin tuntemasi ihminen maapohjaa ja kivilajeja tutkivan geologian piiristä. Lähtisitkö sinä viiden vuoden opiskelumatkalle geologiksi, vaikka kivet vähän kiinnostaisivatkin? Koulutuksen periytyvyyttä pidetään ongelmana, mutta ainoaa toimivaa ratkaisua, siis laajempaa ja laadukkaampaa opintojen ohjausta ei kuitenkaan tunnuta opetusministeriössä otettavan kovin vakavasti. Ministeri itse kun lähinnä haihattelee täysin hallitusohjelman vastaisen ammattilukion perään.

Arvioinnin mukaan lukion pitäisi varmistaa myös yleistaitojen, kuten kohteliaan käyttäytymisen, ja muiden työelämätaitojen osaaminen. Myönteisenä havaintona tutkimuksessa todetaan opiskelijoiden osaavan tehdä aiempaa paremmin ryhmätöitä ja esiintyä.

Lukio ei ole mikään elämänkoulu. Työelämävalmiuksien opettaminen lukiolaisille lyhentää työuria lähinnä silloin jos lukiolaisista ei edes aiota leipoa korkeakoulutettuja. Lopulta työelämään eniten valmiuksia antaa itse työn teko. Osaaminen esiintymisessä ja ryhmätöissä on lukiokoulutuksessa ainoastaan positiivinen sivuvaikutus monipuolisemmista ja tehokkaammista opetusmenetelmistä, joiden parantaminen on järkevää jo pelkästään opetuksen laadun näkökulmasta. Opintojen ohjauksessa nykyisellä, vanhalla ja kuluneella vasaralla on hutkittu jo liian kauan. Nyt tarvitaan jo iskuporakone!. Aidosti korkeakouluvalmiita ylioppilaita saa ainoastaan täysin valmentamalla nuoret tietoisiksi erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja niiden työllistysmismahdollisuuksista.

– Eero
Kirjoittaja on kokoomusopiskelijoiden hallituksen jäsen.