Onnea uuden opiskelupaikan saaneille! Kesän aikana moni saa kuulla iloisia uutisia hakemaansa opiskelupaikkaan pääsystä – sekä toiselle asteelle että korkea-asteelle.

Opiskelupaikkaa valitessa nuori punnitsee omia mielenkiinnonkohteitaan, vahvuuksiaan ja ehkä myös alan työllistymismahdollisuuksia. Näiden yhdistelmästä muodostuu preferenssit unelmien opiskelupaikan suhteen.

Tuohon valintatilanteeseen mentäessä on kuitenkin kuljettu jo pitkä matka. Minusta on mielenkiintoista pohtia, mitkä kaikki asiat ovat jo ehtineet vaikuttaa nuoren polulla siihen, että hän päätyy tiettyihin jatko-opintovaihtoehtoihin. Miten kasvuympäristö on häntä kannustanut, ohjannut tai kenties lannistanut?

Itse en tule suvusta, jossa olisi pitkä perinne korkeakoulutukseen. Olen itseasiassa lähisukuni ensimmäinen maisteri, kun valmistun. Jälkikäteen tuntuu jopa pieneltä ihmeeltä, että olen löytänyt tieni tänne asti. Ei ollut esikuvia tai neuvojia perhepiirissä. Kiittäminen on varmaan suomalaista koulutusjärjestelmää, jossa kaikilla ainakin periaatteessa on yhtäläinen mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Myös yhteiskunnalliset harrastukset ja hyvä koulumenestys ohjasivat valintaani.

Kokoomuslaisessa ajattelussa syvintä ydintä on se, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Sosioekonominen tai muu tausta ei saa ikinä määrittää ihmisen mahdollisuuksia elämässä. Mutta entä sitten sukupuoli? Sen vaikutuksesta koulutusalavalintoihin voisi mielestäni keskustella enemmänkin. Koulutusalat ovat Suomessa sukupuolittain vahvasti jakautuneet. Osittain tästä syystä myös urakehityksessä ja palkkauksessa on edelleen eroja miesten ja naisten välillä.

Sukupuolen mukainen segregaatio alkaa ilmetä jo lapsuudessa ja nuoruudessa ja sitä on vaikea purkaa. Esimerkiksi vuoden 2016 Nuorisobarometrin mukaan nuorten toiveammatit ovat edelleen melko perinteisiä. Tutkijoiden mukaan yhtenä keskeisenä syynä tälle ovat stereotyyppiset sukupuolirooliodotukset. Niillä on myös itseään toteuttavan ennustuksen vaikutus: pojat saattavat odottaa menestyvänsä matemaattisissa aineissa ja tytöt kielissä. Tällöin he myös usein kehittyvät näissä aineissa paremmin, ja saavat niistä hyvää palautetta, joka vuorostaan innostaa opiskelemaan. Sama toimii myös toisin päin. Oppijaminäkuvan muodostumisella on siis iso vaikutus.

Varhaiskasvatuksella on keskeinen rooli minäkuvan muodostumisessa. Varhaiskasvatuksen toiminta- ja ajattelumalleja kehittämällä voidaan purkaa tai vahvistaa stereotyyppisiä sukupuolirooliodotuksia ja segregaatiota. Hyvää tarkoittaviin lauseisiin tai eleisiin saattaa sisältyä rajoittavuutta. Liian ahdas lokero – siis tässä tapauksessa tytön ja pojan rooli –  voi estää ihmistä näkemästä todellisia kykyjään ja mahdollisuuksiaan muuttua ja oppia. Ensi syksynä otetaan käyttöön ensimmäiset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Tämä näkökulma on onneksi otettu niissä monipuolisesti huomioon.

Ammatillisessa koulutuksessa on nähtävissä, että sukupuoli selittää keskeyttämistä merkittävällä tavalla ja sukupuolen mukainen eriytyminen on edelleen yksi haaste ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tiettyjen alojen vahva eriytyminen tyttöjen ja poikien aloiksi nostaa myös näiden alojen keskeyttämisprosentteja. Korkeakouluissa jako sukupuolten välillä on selvä esimerkiksi teknisten ja humanististen alojen välillä. Silloin todennäköisesti hukataan paljon arvokasta potentiaalia. Pienen kansan kaikki lahjakkuusvarannot olisi saatava paremmin hyödynnetyiksi.

Segregaatiota ei voi kuitenkaan purkaa yksin koulutusta ja kasvatusta kehittämällä. Segregaatiota ei voi purkaa myöskään yksin toisen asteen ja korkeakoulutuksen opiskelijavalintoja kehittämällä. Tyttöjen ja poikien hakutoiveet ovat jo valmiiksi jakautuneet eri ammatteihin, eikä sukupuolikiintiöitä kannata tällaisessa tilanteessa ottaa käyttöön.

Yksi keskeinen kysymys mielestäni on, miten voitaisiin kaventaa nuorien ja omalle sukupuolelle ja myös sosioekonomiselle taustalle epätyypillisten ammattien kulttuurista etäisyyttä? Kaikilla lapsilla olisi hyvä olla luontevia ja läheisiä, samaistumisen mahdollistavia ammatillisia esikuvia ja esikuvia tulisi olla monipuolisesti.

Ammattikuvia, työpaikkojen ilmapiiriä ja työkulttuuria sekä urakehitysmahdollisuuksia tulisi määrätietoisesti kehittää siten, että ne ovat molempien sukupuolten näkökulmasta houkuttelevia. Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen on haastava saada sairaanhoitajakoulutukseen poikia, ellei työelämä uudistu siten, että sairaanhoitajan työympäristö, ammatti ja ammattikuva olisi myös poikien näkökulmasta mielekäs. Yksi hyvä keino voisi olla muutamien ammattien, ammattikuvien ja käytäntöjen läpivalaisu sukupuolen näkökulmasta – ja samalla määrätietoisesti sen edistäminen, että eri ammatit olisivat sukupuolesta riippumatta yhtäläisesti houkuttelevia.

Janika Takatalo

Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja