Edustajistovaalit ovat jälleen täällä ja sen huomaa. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnissa tämä on joka syksyistä toimintaa, mutta ylioppilaskunnissa harvinaisempaa herkkua.

Näin ammattikorkeakoulun kasvattina olen saanut syksyllä seurata jopa hieman kateellisena ylioppilaskuntien edustajistovaalien ehdokasasettelua ja tässä vaiheessa jo esimerkiksi HYY:n vaaleja. Jos realiteetti opiskelijakunnissa on se, että edustajistoehdokkaita haalitaan kissojen ja koirien kanssa, jotta saadaan edes vaalit kasaan, on maailmassa virhe. Vakiintunut toimintamalli, joissa edustajisto tekee oikeasti niitä isoja valintoja tuo vääntöä ja säpinää vaalikentille. Opiskelijakunnissa taasen edustajistotoiminta on aiemmin ollut lähinnä kumileimasimena toimimista. Tähän on tulossa muutosta, mutta muutos vie aikansa.

Jäin pohtimaan tuota maailmassa olevaa virhettä. Ylioppilaskunnissa ehdokasmäärät ovat laskussa kuin lehmän häntä, kun taas opiskelijakunnissa joko pakerretaan samoilla määrillä tai kasvatetaan pikkuhiljaa. Aikanaan KOL:n puheenjohtaja Antti Kurvinen herätti naurun remakan SAMOKin liittokokoustervehdyksessään kehaistessaan liittoa ”nuoreksi viriiliksi naiseksi” SYL:n ollessa ”kauan sitten keski-iän taakseen jättänyt rutistuva kurppa”. Kiitos Antti, hyvin sanottu! Eli ollaanko opiskelijakunnissa ymmärtämässä vihdoin edustajistojen merkitys? Toivottavasti. Samaan hengenvetoon kun vielä ymmärrettäisiin poliittisen toiminnan merkitys, niin voisin jäädä järjestöeläkkeelle hyvillä mielin. Nyt vielä työsarkaa riittää. Sekä ylioppilas-, että opiskelijakunnissa sitoutumattomuus on edelleen hurrattava, ylistettävä asia. Odotan sitä päivää, kun realiteetti opiskelijapolitiikasta valkenee näille idealisteille. Jo sana opiskelijapolitiikka itsessään sisältää politiikan ilmaisun, joten on luonnollista että opiskelijatoiminta on politiikan tekemistä. Oikeaa politiikkaa tehdessä ei sitoutumattomuus ole mustavalkoista, saati hyve. Otetaanpa kolme esimerkkiä:

1) Suomen suurin ja kaunein ylioppilaskunta HYY on täynnä sitoutumattomia idealisteja. Aidosti, läpinäkyvästi poliittiselle toiminnalle näytetään edelleen yhdenvertaisuuden nimissä STOP-kylttiä. Ylioppilaskunnan toiminta keskittyy tällä hetkellä yleismaailmalliseen politiikkaan, unohtaen sen tärkeimmän; opiskelijan. SYL:n edustajistovaalikoneessa edunvalvonta, tuo ylioppilaskunnan lakisääteinen päätehtävä mainittiin kysymyksissä tasan nolla (0) kertaa. Sen sijaan kantaa otettiin sukupuolikiintiöihin, järjestötukiin, valtionohjaukseen ja HYY-yhtymän yhä pahenevan rahoitusvajeen kuromiseen. Meneekö siis ohi tehtävän? Menee, kiitos sitoutumattomuuden ja liiallisen ”kaikille kivaa” –mentaliteetin. Hurraa sitoutumattomuus!

2) Hypoteettinen ylioppilas- tai opiskelijakunta Bembölestä teki eduskuntavaalityötä katsomiensa asioiden eteen. Ehdokkaat kyllä kuuntelivat ja nyökkäilivät ehdotuksille ja ”lupasivat ottaa huomioon”. Vaalit tulivat ja menivät, mitään esitetyistä asioista ei löytynyt puolueiden tai ehdokkaiden kärkitavoitteiden joukosta ja jäivät siis ”toteutetaan jos kiinnostaa” –osastoon. Kunnallisvaaleihin valmistautuessa hypoteettinen opiskelijoiden edunvalvoja tekee jälleen suuren määrän paikallista työtä saadakseen opiskelijoiden asemaa parannettua, turhaan. Vihdoin joku ystävällinen alumnitoimija tulee kertomaan hallituksen broilereille, miksi näin kävi. Lobbareita ei otettu vakavasti, koska tiedettiin järjestön suunnan heittelevän vallassa olevan sitoutumattomuutta korostavan valtaklikin mukaan. Provosoiden sanoen, melkein mikä tahansa sitoutuminen on parempi tapa lobata etuja kuin sitoutumattomuuden sateenkaaren alle piiloutuminen. Hurraa sitoutumattomuus!

3) Viime viikkoina ammattikorkeakoulukentällä on kuohunut. Rakenteellinen kehittäminen on päivän sana. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä tuli madonluvut aloituspaikkojen ja jopa korkeakoulujen määristä. Jonka jälkeen jokainen suuremman sopeuttamisen kohdekorkeakoulu opiskelijakuntineen ottaa kantaa siihen, miten ”meidän korkeakoulumme on laadukkain” tai ”tilastojen mukaan Bembölen yksikkö on vetovoimaisin alueen nuorison kouluttaja”. Herää kysymys, olisiko tämä pitänyt tehdä jo ennen näitä tiedettyjä, tulossa olleita ehdotuksia. Opiskelijakunta ihmettelee, miten heitä ei ole kuunneltu, onhan edustajisto tehnyt hienoja ”humppaa ja huvia” –linjauksia jo vuosia. Puoluepolitiikkaa ei haluta sotkea opiskelijakuntaan, hyvänen aika! Eihän se sovi, että tuodaan politiikka opiskelijakuntapolitiikkaan. Rakkaat ystävät, ymmärrättehän, että ammattikorkeakoulumaailma on silkkaa puoluepolitiikkaa. Ylläpitäjän hallitus- ja valtuustopaikat määräytyvät juurikin kunnallispoliittisen valtajaon mukaan. Eli siellä on se paikka vaikuttaa. Ei yhden koulutusalan tai kaveriporukan keskuudessa. Hurraa sitoutumattomuus!

Mitä tästä opimme? Puoluepolitiikka on läsnä opiskelijatoiminnassa ja edustajistovaaleissa, halusimme sitä tai emme. Ja mielestäni meidän tulee haluta. Opiskelija- ja ylioppilaskuntien lakisääteisiin tehtäviin on kirjattu opiskelijoiden kasvattaminen kriittiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Tämä on yksi iso osa sitä. En kannata ylipolitisoitumista, mistä nykyinen sitoutumattomuuden ihannointi on lähtöisin. Järkiratkaisut ajavat opiskelijoiden asiaa huomattavasti paremmin kuin yleismaailmallinen hössötys.

Toivon, että jos ette lähteneet ehdolle aidosti väriä tunnustaen, tunnustakaa sitä edes äänestystilanteessa. Ole rohkeasti poliittinen!

– Saku

Kirjoittaja on Kokoomusopiskelijoiden liittohallituksen jäsen