Kokoomusopiskelijat mukaan Kuuluu kaikille -translakikampanjaan

Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sukupuoltaan korjaavalta sterilisaatiota. Tämä on räikeä ihmisoikeusloukkaus, josta Suomi on saanut lukuisia huomautuksia.

Voimassa oleva translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta myös täysi-ikäisyyttä, lääketieteellisiä tutkimuksia ja osoitusta siitä, että elää vastakkaisen sukupuolen sukupuoliroolissa. Translaki loukkaa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Translain kokonaisuudistus on edellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle Suomessa.

Setan ja Trasekin Kuuluu kaikille -kampanjassa vaaditaan translain kokonaisuudistusta, jota järjestöt ovat ajaneet jo pitkään. Viime hallituskaudella uudistus vaikuttikin etenevän oikeaan suuntaan, mutta lopulta sosiaali- ja terveysministeriö ei tuonut sitä käsittelyyn. Translakiin on tehty tällä hallituskaudella vain pakollinen tasa-arvoisen avioliittolain edellyttämä muutos naimattomuusvaatimuksen poistamisesta.

Kuuluu kaikille -kampanjan tavoitteena on translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen eli sukupuolimerkinnän muuttaminen henkilötietoihin perustuu omaan ilmoitukseen, on mahdollista alle 18-vuotiaille eikä se vaadi lääketieteellistä prosessia tai sterilisaatiosta. Itsemääräämisoikeus sukupuoleen toteutuu tällä hetkellä muun muassa Tanskassa, Norjassa, Maltalla ja Argentiinassa. Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta on lähtenyt tukemaan kampanjaa yhdessä yli 24 muun järjestön kanssa.

Translain uudistaminen kampanjan tavoitteiden mukaisesti vaatii tietoisuuden lisäämistä translain ongelmista ja vaikutuksista sukupuoltaan korjaavien elämään. Translaki vaikuttaa erityisesti transnuorten hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin saada tarvitsemiaan hoitoja. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä loukkaa syvästi oikeutta päättää itse omasta lisääntymisestään. Juridisen sukupuolen vahvistamisen ja lääketieteellisen prosessin kytkeminen toisiinsa on johtanut tasapainotteluun sukupuolitemppuradalla

Kokoomusopiskelijat on tekemässä kampanjan sisältöjen mukaisen aloitteen Kokoomuksen puoluekokoukselle, joka pidetään 8.-10.6. Turussa. Kokoomusopiskelijat toivoo Kokoomuksen kenttäväeltä laajaa tukea tälle tärkeälle aloitteelle.

Seuraa kampanjaa verkossa:
translaki.fi
Facebook @kuuluukaikille
Instagram @translaki
Twitter @translaki

Edellinen artikkeli
YTHS muuttuu, samalla poistuvat perusteet pakkojäsenyydelle
Seuraava artikkeli
Kokoomusopiskelijat: Kokoomuksen puoluekokoukseen häirintäyhdyshenkilöt