Kokoomuksen Nuorten Liitto ja Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta toivovat kansanedustaja Timo Heinosen (33) asettuvan ehdokkaakseen puolueen varapuheenjohtajakilpaan. Liitot katsovat, että Heinonen edustaisi puoluejohdossa uutta poliittista sukupolvea ja toisi puoluejohtoon tuoreita, ennakkoluulottomia ajatuksia.

Hämeen Lopelta kotoisin oleva Timo Heinonen on ensimmäisen kauden, ja kokoomuksen eduskuntaryhmän nuorimpana, kansanedustajana tehnyt erinomaista työtä erityisesti sivistys- ja liikennepolitiikan saralla. Heinosella on valtiopäivätyön lisäksi pitkä kokemus myös kunta- ja maakuntavaikuttamisesta ja toimimisesta puolueorganisaation kaikilla tasoilla puoluevaltuustosta paikallisyhdistykseen. Politiikan ulkopuolella, luokanopettajana ja media-alan yrittäjänä hankittu kokemus laajentaa entisestään Heinosen osaamisalaa luoden erinomaiset edellytykset puolueen kehittämiselle ja Toivo-teemaan sopivan positiivisen vireen jatkumiselle.

“Timon valinta Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi olisi erinomaista jatkoa puolueen nuorekkaan ja dynaamisen imagon rakentamiselle. Timo toisi puolueen puheenjohtajistoon monipuolisen asiantuntemuksen ja nuorekkaan tulevaisuuteen katsovan näkökulman,” toteaa Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Teppo Leinonen.

“Timo yhdistää sukupolvet toisiinsa. Hän luo sillan vahvan perustan ja kauas katsovan toivon välille. Hänessä yhdistyvät kokoomuslaiset kuuntelemisen ja toimeen tarttumisen hyveet,” uskoo Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtaja Jenny Nyman.

Liitot ovat päättäneet antaa tukensa Timo Heinoselle, mikäli tämä vastaa myöntävästi kutsuun lähteä tavoittelemaan puolueen varapuheenjohtajuutta Kokoomuksen puoluekokouksessa 13.-15.6. Tampereella.

Teppo Leinonen
puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Liitto
045-1108831

Jenny Nyman
puheenjohtaja
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
040-5384652