Kokoomus saavutti 1.-2.11.2011 järjestetyissä ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa jälleen asemansa ylivoimaisesti suurimpana puoluepoliittisena ryhmänä. Vaalivoitot saavutettiin Itä-Suomessa ja Lappeenrannassa. Vaasan, Tampereen, Turun, Oulun ja Helsingin yliopistojen ylioppilaskunnissa Kokoomus piti aiemman paikkamääränsä ja muutamissa ylioppilaskunnissa asemia menetettiin sitoutumattomille ryhmille.

Kokonaisuutena vuoden 2011 edustajistovaaleissa sitoutumattomat ryhmittymät veivät hieman paikkoja puoluepoliittisilta ryhmiltä. Vihreät romahtivat, keskusta ja sosialidemokraatit pystyivät lähinnä säilyttämään asemiaan.

“Ylioppilasliike on historiansa aikana ollut merkittävä poliittinen uudistaja. Sitoutumattomien ryhmien hallitseva asema johtaa kuitenkin nykyisellään siihen, ettei ylioppilasliikkeellä ole selvää suuntaa ja vaikutuskanavat vähenevät. Samalla koko nuoremman sukupolven vaikutusvalta laskee. Kokoomusopiskelijat kautta maan ovat kuitenkin valmiita tekemään töitä opiskelijoiden uskottavan edunvalvonnan eteen,” linjaa pääsihteeri Perttu Koistinen.

Valtakunnallisesti Kokoomuksella on ylioppilaskuntien edustajistoissa 39 paikkaa.

Lisätiedot: Pääsihteeri Perttu Koistinen, puh. 050-5925903, email: perttu.koistinen@tuhatkunta.fi