</a

Katso myös video Youtubesta!

Suomen Ylioppilaskuntien Liitto löysi näemmä taas vanhan ”parannamme kaikkea muuta kuin opiskelijan huomista” -asenteen naftaliinista. Puheenjohtajan nimi vain vaihtui. Valitettavasti Lapinrinteen maailman parantajilta jäi tällä haavaa havaitsematta, että puheenjohtajan nimen ohella muutama muukin asia on muuttunut. Viime vuoden jälkeen ylioppilasliike osoitti selvästi tyytymättömyytensä yleispoliittiseen haahuiluun ja halusi palauttaa SYL:n opiskelijan etujärjestöksi.

Eilisenkin kannanoton vuoksi olen päättänyt esittää SYL:n mielikuvamainonnan kieltämistä opiskelijoiden etujärjestönä, koska se on harhaanjohtava, ja vahingoittaa yliopisto-opiskelijan kehitystä ja altistaa myöhemmille riippuvuus- ja päihdeongelmille.

Opiskelijaliike tulee toimeen ilman SYL:a. Nykyinen leväperäinen tilanne osoittaa, että SYL:n mielikuvamainonnan käytäntöjä tulee kiristää. Yliopisto-opiskelijoilla on oikeus varttua ympäristössä, joka on suojattu niin pitkälle kuin mahdollista SYL:n markkinoinnilta. Jos jonkun sananvapautta tulisi rajoittaa, niin se on Suomen Ylioppilaskuntien Liitto.

SYL:lla jää saavutettujen etujen säilyttämispolitiikan vuoksi näemmä aikaa parantaa kaikenlaista. Kun pidättäydytään vain puolustamaan vanhoja käytäntöjä, jää aikaa parannella kaikkea muuta. Opiskelijan huominen kun on valmis, kunhan vain kaikki säilyy nykyisellään.

Täytyy myöntää, että olen hiukan kummissani ja harmissani siitä, että opiskelijajärjestöksi itseään kutsuva järjestö tuntuu hakevan konservatiivista imagoa vastustamalla sananvapautta vain vastustamisen vuoksi, vaikka tarvittaessa opiskelijan edun vastaisesti. Jopa Hesari piti kannanottoa niin uutisvirrasta poikkeavana, että uutisoi sen. Ei ihme.

Joten vielä kerran, Jouni Holopaista lainatakseni: Höpö höpö.

Jenny Nyman
puheenjohtaja

Tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset eivät ole täysin kirjoittajan omia vaan osa tekstistä on lainattu SYL:n puheenjohtaja Matti Parpalan blogista ja SYL:n kannanotosta 21.10.2010.