Suomessa yliopistoihin pääsee noin 60 % yliopistossa koulutettujen vanhempien lapsista, mutta vain 15 % muista lapsista. Opetusministeri Gustafssonin (sd.) mukaan suomalaisessa koulutuksessa tasa-arvo ei toteudu, perustellen näkemyksensä mm. sillä, että koulutus periytyy vahvasti. Hän on myös muistuttanut, että heikoimmissa suomalaiskouluissa oppilaat jäävät noin 2,5 kouluvuotta jälkeen verrattuna parhaiten menestyviin kouluihin. Ylimpien sosioekonomisten ryhmien lapset ovat arviolta noin puolitoista vuotta edellä alimpien sosioekonomisten ryhmien lapsia. Tämä on todella harmillista.

Mutta.

Olisiko mitenkään mahdollista, että menestyvien aikuisten lapsista tulee myös todennäköisemmin menestyviä? Tämä on hirmuinen tabu. Saako tästä edes puhua? Olisiko mahdollista, että “koulukyvykkyys” on se periytyvä asia vaikuttaen näin myös “koulutuksen periytyvyyteen”? Aikoinaan jotkut ajattelivat (ja vieläkin joskus joku ajattelee), että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Minun on tätä vähän vaikea uskoa. Geenit ja ympäristö kun vaikuttavat yksilöön. Aina.

En ajattele missään nimessä niin, että koulutus kertoisi älykkyydestä, tai että koulutuksen puute älykkyyden puutteesta. Tunnen paljon erittäin älykkäitä peruskoulun käyneitä ihmisiä. Ja vastaavasti myös erittäin korkeastikin koulutettuja, jotka eivät ole “penaalin terävimpiä kyniä”. Mutta uskon siihen, että jos vanhemmilla on ollut suuri kiinnostus kehittää itseään, opiskella ja etsiä uutta tietoa, tämä siirtyy todennäköisemmin myös heidän lapsilleen. Geenien kautta. Toki myös ympäristö vaikuttaa. Esimerkiksi se, kuinka paljon kotona on opintoihin kannustettu.

Nykypäivänä tilanteessa, jossa Suomessa on oppilailla ja opiskelijoilla todella hyvin asiat (kyllä, aina voisi olla paremminkin), on vaikea uskoa sitä, että koulutuksen periytyvyys on oikea ongelma. Jokaisella on sosioekonomista taustaa katsomatta mahdollisuus hakea sitä (maksutonta) koulutuspaikkaa josta ovat kiinnostuneet. Mahdollisuus. Tarkoittaako mahdollisuuksien tasa-arvo sitä, että kaikilla olisi myös kyvyt kaikkeen?

Tällä periaatteella ajatellen minusta voisi tulla erinomainen oopperalaulaja. Ihan pelkästään harjoittelemalla. Epäilen. Sukuni äänihuulet eivät ole ihan sitä tyyppiä. Enkä usko että vaikka kuinka harjoittelisin, päätyisin koskaan lavalle laulamaan. Ainakaan niin että siitä joku maksaisi palkkaa.

Nappaan tähän väliin pätkän Suomen psykologiliiton koulupsykologien toimikunnan lausunnosta liittyen asiakirjaan ”Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako”: “Kansalaisen taitojen osalta toimikunta muistuttaa, että niin kognitiiviset ja motoriset taidot, persoonallisuus, työskentelytyyli kuin vuorovaikutustapakin ovat ominaisuuksia, jotka rakentuvat synnynnäisten valmiuksien (jotka ovat osin perinnöllisiä) sekä oppimisen ja muiden kokemusten perusteella. Peruskoululla on ratkaisevan tärkeä mutta kuitenkin rajallinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä lapsista kasvaa. Vähintään yhtä tärkeää kuin opettaa uusia tietoja ja taitoja on tuottaa lapselle kokemuksia siitä, että hän on hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on.”

Mielestäni koulutuksen periytyvyyden sijaan on tärkeää puhua juurikin mahdollisuuksien tasa-arvosta, ja hyväksyä myös se, että olemme erilaisia erilaisine taitoinemme. On tärkeää, että lapsia ja nuoria kannustetaan löytämään omat vahvuutensa ja pääsemään kykyjään ja lahjojaan vastaaville koulutus- ja työurille. Tämä vaatii erityisesti opinto-ohjaukseen panostamista. Ovet pitää myös pitää auki sille, että jos on kerran valinnut itselleen sopimattoman uran, pystyy sen vielä vaihtamaan.

Ollaan suvaitsevaisia ja annetaan ihmisten olla erilaisia. Myös taidoiltaan. Jokaiselle on kuitenkin tarjottava samat mahdollisuudet itsensä kehittämiseksi.

Helen Fils
Kokoomusopiskelijoiden liiton varapuheenjohtaja
Opiskelija, pääaineena genetiikka
Ei-akateemisten vanhempien lapsi