Aina syksyisin opiskelijapolitiikassa mukana toimivien kalenterit täyttyvät sitseistä, vuosijuhlista, pikkujouluista ja tietenkin liittokokouskierroksista. Näiden välttämättömien pahojen (hyvien) lisäksi pitkin syksyä monissa opiskelija- ja ylioppilaskunnissa väännetään kättä edustajistovaalien merkeissä. Itsekin lähihistoriassa useamman kerran ehdokkaana toimineena ja vaalien järjestämisestä vastuullisena olleena tiedän, miten työläs prosessi edustajistovaalit kokonaisuudessaan voivat olla – puhumattakaan niiden jälkeen alkavista hallitusneuvotteluista.

Otsikosta viisaimmat varmasti jo päättelivät, että taustaorganisaationi on alun perin Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO. Toimin kyseisen organisaation hallituksessa kolme vuotta ja olin vuosittain ehdokkaana edustajistovaaleissa – menestyksellä. Käytän tässä kirjoituksessa entistä opiskelijakuntaani esimerkkinä sen takia, että jo usean vuoden ajan JAMKOn edustajistovaalien äänestysprosentit ovat olleet sekä ammattikorkeakoulukentän että yliopistokentän korkeimmat ja ehdokasmäärät suhteessa korkeakoulun kokoon maan huipputasoa. Tämän lisäksi poliittiset listat ovat JAMKOssa enemmän sääntö kuin poikkeus, mikä on opiskelijakuntakentällä harvinaista.

Miksi edustuksellinen demokratia mättää korkeakouluissa?

Edustajisto on kumileimasin, päätökset tehdään hallituksessa, edustajisto ei tiedä mistä päättää…

Edellä mainitut ovat valitettavan yleisiä kommentteja puhuttaessa erityisesti ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ylimmistä päättävistä elimistä. Jyväskylässä tilanne ei ollut paljon sen kummempi, kun päätimme aikoinaan tietoisesti lisätä edustajiston päätöksentekovaltaa ja sijoittaa opiskelijakunnan resursseja edustajistovaalien järjestämiseen.

Historiallisesti ja ihan käytännössäkin suurin ero opiskelijakuntien ja ylioppilaskuntien vaalien välillä on mielestäni se, että ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on puhtaasti koulutustaustasta johtuen merkittävästi pienempi. Tämä heijastuu suoraan vähäisenä kiinnostuksena edustajistovaaleihin, joka konkretisoituu ehdokasmäärien pienuutena ja heikkona äänestysaktiivisuutena.

En silti väitä, että yliopistoissakaan suuret massat olisivat erityisen kiinnostuneita vaaleista – sen todistavat umpisurkea äänestysaktiivisuus läpi valtakunnan. Erona on nimenomaan ehdokkaiden oma aktiivisuus, joka mielestäni liittyy lähinnä ehdokkaaksi asettuvien tarpeeseen saada tulevaa työuraa ajatellen ansioluetteloon merkintöjä aktiivisuudesta. Lisäksi perinteeksi muodostuneet valtataistelut yliopistojen eri ainejärjestöjen ja poliittisten ryhmittymien välillä edesauttavat asetelmaa. Ammattikorkeakouluissa tätä perinnettä tai tarvetta yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle ei ainakaan uran puolesta samalla tavalla löydy.

Mitä JAMKOssa tehtiin oikein?

Kuten jo mainitsin, tehtiin JAMKOssa viitisen vuotta sitten strateginen päätös panostaa edustajiston toimintaan ja edustuksellisen demokratian kehittämiseen. Kyseessä oli opiskelijakunnan kannalta käytännössä välttämättömyys – uusia aktiiveja oli pakko saada ja edustajiston asemaa oli kasvatettava, jotta päätöksenteko olisi aidosti demokraattista eikä pienten ryhmittymien ja vanhojen toimijoiden suhmurointia.

JAMKOssa pitkään toiminut kokoomuslaisten aktiivien ryhmä oli avainasemassa opiskelijakunnan demokratiakehityksessä. Yhdessä muiden poliittisten ryhmittymien kanssa ja kokoomusjohtoisen opiskelijakunnan hallituksen tuella ajoimme määrätietoisesti poliittisia listoja edustajistovaaleihin ja loimme tietoista vastakkainasettelua opiskelijayhdistysten ja poliittisten listojen välille. Politiikan mörkö tehosi erinomaisesti ja saimme opiskelijayhdistykset aktivoitumaan vaaleissa vuosi toisensa perään tehokkaammin ja tehokkaammin.

Väitän tällä vastakkainasettelulla olleen erinomaisen suuri merkitys opiskelijoiden kiinnostuksen herättäjänä – loimme terveen pohjan aidolle ja rehdille kilvoittelulle, joka johti alkuperäisestä “poliittiset vastaan muut” -asetelmasta aitoon “kaikki vastaan kaikki” -asetelmaan, joka kantaa tänäkin päivänä. Opiskelijayhdistysten hallituksista noustiin edustajistoon ja opiskelijakunnan hallitukseen ohjaamaan opiskelijakunnan suuntaa.

Tämän lisäksi opiskelijakunnan johdossa vaadimme sen resurssien sijoittamista vaalien järjestämiseen. JAMKO järjesti niin sanotusti talon puolesta vaaliväittelyjä, -paneeleita ja -toreja, joiden lisäksi tuotettiin virallista vaalimateriaalia vaalilistojen työn tueksi ja äänestäjien aktivoimiseksi. Vaaleja varten luotu markkinointisuunnitelma ja vaalibrändi muodostivat pohjan edustajistovaalien rakenteelle ja lopun kruunasivat vaalinvalvojaiset ja kaikki opiskelijoille avoimet jatkobileet.

Työmme kantoi hedelmää vuoden 2010 edustajistovaalien äänestysprosentin noustessa 34 prosenttiin. Kasvua oli toistakymmentä prosenttia edellisestä vuodesta. Vuonna 2011 äänestysprosentti nousi jopa 45 prosenttiin ja viime vuonna JAMKOn jäsenistä 41,51 prosenttia äänesti vaaleissa. Jatkuvana haasteena on luonnollisesti edustajiston työn arvostuksen lisääminen vastuuttamalla edustajistoa enemmän myös niin sanotuissa kevyemmissä asioissa.

Kokoomuslaista politiikkaa opiskelijakunnassa

Voin ylpeydellä todeta, että JAMKOn kokoomuslaiset aktiivit ovat vuodesta toiseen tehneet äärimmäisen vastuullista ja kokonaiskuvan hahmottavaa politiikkaa ilman pikavoittojen tavoittelua. Vaikka JAMKO on joskus ammoin leikkimielisesti kutsuttu sinisimmäksi opiskelijakunnaksi, väitän silti lukuisten eri aatesuuntien ja taustaryhmien jäsenten voivan todistaa meidän pystyneen kyenneen yhteistyöhön sekä edustajistossa että hallituksessa kaikkien ryhmittymien kanssa. Omia näkökantojamme ja opiskelijoiden kokonaisvaltaista etua unohtamatta.

Toivon samanlaista kehitystä syksyn vaaleissa niin opiskelija- kuin ylioppilaskunnissa. Edustajistojavaaleista on mahdollista saada edustuksellisen demokratian mallikappaleita, jos niihin panostetaan kokonaisvaltaisesti läpi opiskelija- ja ylioppilaskuntien aina järjestön huipulta yksittäiseen ehdokkaaseen. Vastakkainasettelua ei tule pelätä vaan sitä tulee syleillä – ainoastaan eroavaisuuksien kautta on mahdollista herättää äänestäjien mielenkiinto ja varmistaa vaalien toimivuus.

Olen puhunut.

Aku Aarva
Kirjoittaja on Ammattikorkeakoulujen Kokoomusopiskelijoiden varapuheenjohtaja ja Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan koulutuspoliittinen asiantuntija