Ammattikorkeakoulujen Kokoomusopiskelijat esittää Akseli Hakalaa Tuhatkunnan puheenjohtajaksi kaudelle 2012–2013.
Akseli on 27-vuotias autotekniikan insinööriopiskelija Turun ammattikorkeakoulusta. Kuluneen vuoden aikana hän on toiminut mm. Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtajana, Ammattikorkeakoulujen Kokoomusopiskelijoiden rahastonhoitajana/sihteerinä sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen Liikkuva koulu-hankkeen ohjausryhmässä.
“Akselin kanssa on helppo ja hyvä tehdä yhteistyötä. Häneen voi luottaa!”- Raija Vahasalo, kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Jokaisen paikallisjärjestön toimintaympäristö on täysin erilainen ja tämän tunnistaminen on yksi keskeisistä tekijöistä, kun puhutaan korkeakoulutuksen kehittämisestä ja paikallisten toimijoiden tukemisesta. Akseli on kohdannut tämän haasteen päivittäin johtaessaan 43 opiskelija- ja ylioppilaskuntaa kattavaa liittoa.
”Kahden viime vuoden aikana olen toiminut puolueen miehenä opiskelijaliikkeen ytimessä, joten tunnen hyvin sen heikkoudet ja vahvuudet. Aikana jona sitoutumattomuus valtaa alaa, olen onnistunut palauttamaan poliittisuuden Opiskelijoiden Liikuntaliiton toimintaan,” Hakala kertoo.
Tuhatkunnan puheenjohtajalta vaaditaan näkemystä, osaamista ja uskallusta, siksi AMKY näkee Akselin parhaana vaihtoehtona Tuhatkunnan puheenjohtajaksi. Hänen laajat kontaktiverkostonsa suomalaisen päätöksen teon eri tasoilta toimivat tukena, kun tuhatkuntalaista koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa viedään eteenpäin.
”Akseli on näkemyksellinen, rohkea ja selkeäsanainen nuori mies, joka osaa, tietää ja tahtoo. Hänellä on erinomaiset sosiaaliset taidot ja kykenee siten vaikuttamaan erilaisiin ihmisiin. Akselista Tuhatkunta saa reilun vetäjän ja tiimin jäsenen. ”- Sari Rautio, Kokoomuksen puoluevaltuuston vpj
”Takaan vaikuttamistyömme näkyvän niin puolueen sisällä kuin muissakin poliittisissa opiskelija- ja nuorisojärjestöissä sekä myös OLL:ssa, SAMOKissa ja SYL:ssa”, Hakala linjaa.
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan liittokokous pidetään 26.–27.11.2011 Vaasassa.
—————-
Lisätietoja:
Pauliina Hirviniemi
Puheenjohtaja
Ammattikorkeakoulujen Kokoomusopiskelijat
050-5660920
etunimi.sukunimi@gmail.com
Akseli Hakala
040-1727007
etunimi.sukunimi@gmail.com